Sähkön korkea hinta kiritti Fortumin tulosta heinä-syyskuussa
Fortumin tuoreet jatkuvien toimintojen talousluvut eivät enää sisällä viime aikoina tappioita jauhaneen Uniperin vaikutusta.Energiayhtiö Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto oli heinä–syyskuussa 421 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 243 miljoonaa euroa. Yhtiön kolmen kuukauden liikevaihto oli 2,15 miljardia euroa, kun viime vuoden oikaistu vertailuluku oli 1,30 miljardia.
Fortum sopi syyskuussa myyvänsä kaikki saksalaisen Uniper-energiayhtiön osakkeet Saksan valtiolle. Fortumin tuoreet jatkuvien toimintojen talousluvut eivät enää sisällä viime aikoina tappioita jauhaneen Uniperin vaikutusta.
"Kokonaistappio Uniper-investoinnista on hieman alle 6 miljardia euroa ja koostuu sijoituksestamme Uniperin osakkeisiin, Uniperin meille maksamista osingoista sekä Uniperin myynnistä saatavasta kauppahinnasta. Myynnillä on negatiivinen vaikutus emoyhtiö Fortumin omaan pääomaan, mutta olemme arvioineet, että konsernin oma pääoma pysyy riittävällä tasolla eikä oman pääoman ehtoiselle lisärahoitukselle ole tarvetta”, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoo tiedotteessa.
"Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta kaikki Fortumin jatkuvien toimintojen liiketoimintasegmentit paransivat tulostaan kolmannella vuosineljänneksellä.”
Rauramo kertoo, että etenkin Fortumin sähköntuotannosta Pohjoismaissa vastaavan Generation-segmentin tulos oli vahva. Syitä siihen ovat ennätyksellisen korkea saavutettu sähkönhinta sekä fyysinen optimointi ja korkeammat spot- ja suojaushinnat.
Rauramon mukaan yhtiön lyhyen aikavälin tärkeimmät tavoitteet ovat saattaa loppuun Uniper-kauppa ja hallittu poistuminen Venäjän markkinoilta. Lisäksi varmistetaan riittävä likviditeetti talvella mahdollisesti edessä olevan markkinaturbulenssin varalta.
"Näiden lisäksi arvioimme uudelleen strategiaamme, jonka varaan rakennamme tulevaisuutemme. Ydinliiketoimintaamme on puhtaan pohjoismaisen sähkön tuotanto ja matkalla kohti hiilineutraalia Eurooppaa, päästötön tuotantokapasiteettimme on erittäin tarpeellista”, Rauramo jatkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


