Voin suositella tätä ammattia lapsilleni

Tukivalvonnat ovat seurausta turhasta EU-byrokratiasta, Eero Pekkala kirjoittaa. Työn varjopuolista huolimatta hän on valmis suosittelemaan viljelijän ammattia lapsilleen. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto

Monin paikoin pellot ovat vielä aivan liian märkiä kylvämiseen ja muokkaamiseen, ja muutaman päivän välein toistuvat sateet eivät tilannetta juurikaan helpota.

Valoa tilanteeseen tuovat onneksi monin paikoin vihertävät heinänurmet; niissä kasvu on lähes korvin kuultavaa.

Ikävä vain, että täällä Nurmijärvelläkin monet näistä nurmista jäävät hyödyntämättä, kun Suomen hassu maatalouspolitiikka on ajanut etelän karjatilat lopettamaan tuotannon ja siirtymään muihin kasveihin.

Osmo Soininvaaran haastattelua lainaten ”on vähän järjenvastaista, että maataloustuotantoa siirretään kansallisen tuen voimin etelästä pohjoiseen, siis siedettävien viljelyolojen alueilta mahdollisimman epäedullisten olosuhteiden alueille paikkaamaan niitä työpaikkoja, joita metsätöiden koneellistaminen on vienyt”.

Hän ihmettelee, miten maitoa kuljetaan nyt pitkien etäisyyksien päästä etelän asutuskeskuksiin.

Tämä hassuttelu on tosin alkanut jo 60–70-luvulla, jolloin poliitikot viisaudessaan tekivät päätöksiä, kun maidosta oli ylituotantoa. Kannustetaan viljelijöitä siirtymään Etelä-Suomessa viljan viljelyyn, koska viljaa oli helpompi viedä pois.

Ajattelutapa oli kummallinen.

Jos verrataan vaikkapa Nokiaan, ei kännyköistä ole koskaan puhuttu, että niistä on ylituotantoa, joka pitää viedä, vaan viemällä kännyköitä saadaan vientituloja. Samaa oltaisiin voitu ajatella maataloustuotteista.

Yksi asia, joka koettelee suomalaista talonpoikaa muita EU:n virkaveljiä enemmän, on Suomen lähes kotikutoinen byrokratia, jossa välillä tuntuu siltä, että oikea käsi ei tiedä, mitä vasen käsi tekee.

Tästä esimerkkinä taas kerran aina uudestaan ja uudestaan mitattavat pellot, joissa aina mittaustulokseksi saadaan eri pinta-ala kuin edellisellä kerralla, ja yleensä pienempi.

Esimerkkinä voi myös mainita uuden kotieläinten hyvinvointituen, johon piti sitoutua huhtikuun loppuun mennessä, vaikka kaikki ehdot eivät ole vieläkään selvillä.

Olimme taannoin vaimoni kanssa tutustumassa Ranskan maaseutuun erään ryhmän mukana, ja melkeinpä käy kateeksi sikäläinen asenneilmasto maanviljelyä ja maanviljelijöitä kohtaan.

Ranskassa oma maatalous on koko kansalle kunnia-asia, siellä ei kaupasta haeta halvinta mahdollista vaan aina yleensä kotimaassa ja mieluummin paikallisesti tuotettua ruokaa.

Mielenkiintoista oli myös kuulla maanviljelyksen taloudellista puolta. Keskimääräinen pellon hinta oli noin 5 000 euroa hehtaarilta, ja mikä yllättävintä, pellonvuokrataso on noin 150 euroa hehtaarilta, vaikka satotasot saattavat olla jopa kaksinkertaiset meikäläisiin verrattuna.

Koneiden käyttöajat ovat pidemmät kuin meillä, eli pärjätään vähemmillä koneilla, eikä korjattavia viljojakaan tarvitse useinkaan kuivata varastointia varten.

Usein tulee mieleen, että meidän viljelijöiden tulisi useammin katsoa peiliin, vaikka ihan porukalla ja miettiä että elämmekö siksi, että voimme viljellä, maksoi mitä maksoi, vai viljelemmekö siksi, että saisimme elannon itsellemme ja perheellemme.

Niistä ajoista, kun minä synnyin, tähän päivään maapallon väkiluku on melko tarkkaan kaksinkertaistunut.

Siitä huolimatta aina vaan lisää maatalousmaata otetaan pois ruuan tuotannosta erilaiseen rakentamiseen.

Kuitenkin viimeistään nyt olisi jokainen mahdollinen pelto tai jopa pelloksi mahdollisesti muutettava maa-ala suojeltava muulta kuin ruuan tuotannolta.

Kaikesta huolimatta näkisin Suomessa ja Nurmijärvellä maatalouden tulevaisuuden melko valoisana, jopa siinä määrin, että voisin aikanaan suositella tätä ammattia lapsilleni.

Jokaisen ihmisen pitää syödä joka päivä, ja mahdollisesti tulevien taloushaasteiden takia ei voida ajatella, että Suomen kansaa voitaisiin ruokkia kokonaan tuontiruualla.

Toivottavaa tietysti olisi, että tästä saisi myös kohtuullisen toimeentulon, sillä vaikka maanviljelijän työ onkin kutsumusammatti, olisi myös hyvä saada siitä elanto.

Eero Pekkala

Nurmijärvi

Avaa artikkelin PDF