Tullinokittelu ei heti näy suomalaiskuluttajan arjessa, mutta jatkonäkymät huolestuttavat: ”Harley Davidsonien hinnoissa on korotuspainetta”
Suomalaistaustaisiin teräsyhtiöihin Outokumpuun ja SSAB:hen terästullit eivät ole iskemässä pahimmalla mahdollisella tavalla, sillä yhtiöillä on tuotantolaitoksia Yhdysvalloissa.
EK:n johtajan Timo Vuoren mukaan tullikiistely näkyy lyhyellä aikavälillä esimerkiksi amerikkalaisten viskien, Levi's-farkkujen ja Harley Davidson -moottoripyörien hinnoissa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.Yhdysvaltain ja EU:n välinen tullinokittelu ei ensivaiheessaan juuri näy suomalaiskuluttajan arjessa, mutta jos nokittelu kiihtyy varsinaiseksi kauppasodaksi, tilanne on toinen, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Timo Vuori.
Vuoren mukaan tullikiistely näkyy lyhyellä aikavälillä esimerkiksi amerikkalaisten viskien, Levi's-farkkujen ja Harley Davidson -moottoripyörien hinnoissa, sillä muun muassa näiden tuotteiden tulleja EU on korottamassa vastatoimena Yhdysvaltain asettamille teräs- ja alumiinitulleille.
”Harley Davidsonien hinnoissa on korotuspainetta, mikä vinkkinä kerrottakoon keväistä moottoripyöräkuumetta poteville suomalaisille miehille ja naisille”, Vuori naurahtaa.
Suomalaistaustaisiin teräsyhtiöihin Outokumpuun ja SSAB:hen terästullit eivät ole Vuoren mukaan iskemässä pahimmalla mahdollisella tavalla, sillä yhtiöillä on tuotantolaitoksia Yhdysvalloissa.
”Heidän kohdallaan tämä voi jopa parantaa markkina-asemaa, koska tullit muuttavat teräsmarkkinaa Yhdysvalloissa”, Vuori arvioi STT:lle.
Jos tullikinastelun ensivaiheesta selvittäisiinkin vähäisin vaurioin, jatkossa saattaa olla luvassa kylmempää kyytiä etenkin, jos presidentti Donald Trump toteuttaa väläyttämänsä yleisen 25 prosentin tuontitullin EU:sta tuleville tavaroille.
Tämä asettaisi Vuoren mukaan 3 400 Yhdysvaltain-vientiä harjoittavaa suomalaisyritystä tiukan paikan eteen, sillä monien kohdalla 25 prosentin tulli voisi romuttaa Yhdysvaltoihin vietyjen tuotteiden kilpailukyvyn.
Tämä saattaisi näkyä suomalaisten arjessa Yhdysvaltain-vientiä harjoittavien yritysten tuotannon sopeutuksina ja irtisanomisina.
Vuoren mukaan 25 prosentin yleistulleilla olisi huomattavia negatiivisia vaikutuksia koko Suomen kansantalouteen. Hän viittaa Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin tiistaisiin kommentteihin.
Suomen Pankki arvioi tiistaina Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia, mutta toteutuessaan Yhdysvaltain tullit leikkaisivat Rehnin mukaan tästä hyvin todennäköisesti merkittävän osan.
Euroalueen talouskasvusta 25 prosentin tullit voisivat Suomen Pankin mukaan leikata tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna reilun prosentin.
Vuori viittaa myös EK:n tanskalaisen sisarjärjestön arvioon, jonka mukaan jatkuessaan kauppasodalla olisi vuonna 2027 jopa kahden prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus EU:n bruttokansantuotteeseen.
”Se söisi meidän orastavan talouskasvumme niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa”, Vuori arvioi.
Eurooppalaisia kuluttajia kovemmin Trumpin tullipolitiikka osuu Vuoren mukaan ensivaiheessaan amerikkalaisiin kuluttajiin, sillä sen on arvioitu kiihdyttävän inflaatiota ja nostavan elinkustannuksia.
Vuori viittaa arvioon, jonka mukaan autoteollisuuden alihankintaketjun tullien johdosta esimerkiksi perusperheauton hinta kallistuu 3 000 dollarilla jo nyt julistetuilla tulleilla.
”Kauanko amerikkalaiset kuluttajat kestävät, kun energian hinta nousee ja elintarvikkeiden hinta nousee? Nämä olivat juuri teemoja, joista vaalien alla kuluttajat valittivat, kuinka ne Joe Bidenin aikana nousivat. Kuinka kauan Trump voi antaa niiden nousta ennen kuin ennen kuin älämölö nousee?”, Vuori kysyy.
Vuori muistuttaa, että kansalaiset pääsevät Yhdysvalloissa ääneen syksyn 2026 välivaaleissa.
”Trumpillahan ei ole mitään menetettävää, koska tämä on hänen viimeinen presidenttikautensa, mutta republikaanisella puolueella sen sijaan on menetettävää.”
Vuoren mukaan Trumpin tullijulistuksissa on osaltaan kyse myönnytysten lypsämisestä kauppakumppaneilta.
”Onhan tässä myös sitä, että hän ampuu ensin raskaalla tykistöllä ja katsoo, tuleeko vastapuoli nöyränä neuvottelemaan asioista. Jos tulee, niin tulleja voidaan lykätä ja sopia asioista. Eli kuitenkin tavoitellaan jotain diiliä, jotta voidaan äänestäjille kertoa, että katsokaa, mitä Trump sai aikaiseksi Amerikan puolesta”, Vuori arvioi.
Vuoren mukaan Trumpin epäortodoksisen talous- ja kauppapolitiikan suurin haaste yritysten kannalta on sen poukkoilevuus ja ailahtelevaisuus, kun esimerkiksi tulleja koskevat linjaukset saattavat muuttua hyvinkin lyhyellä aikajänteellä.
Esimerkiksi investointipäätösten tekeminen on Trumpin luomassa toimintaympäristössä perin hankalaa, mikä osaltaan hidastaa talouden pyörien pyörintää.
Suurin voittaja Yhdysvaltain ja EU:n kauppapoliittisessa nahistelussa löytyy Vuoren mukaan Itä-Aasiasta.
”Kyllähän se iso voittaja tässä kisassa on Kiina, joka voi rauhassa katsella, miten länsimaiset kumppanit taloudellisesti kampittavat toinen toisiansa, ja he vaan jatkavat porskuttamista”, Vuori summaa.
Suomessa toimivat suuret teräsyhtiöt Outokumpu ja SSAB ovat kieli keskellä suuta kommentoidessaan Yhdysvaltain asettamia terästulleja ja EU:n vastatoimia.
Kummastakaan yhtiöstä ei annettu STT:lle keskiviikkona asiasta haastattelua, mutta molemmat yhtiöt lähettivät lyhyen sähköpostikommentin yhtiöille ilmeisen hankalasta aiheesta.
Outokummun mukaan tuontitullit ovat hyväksi yhtiön Amerikan-toiminnoille. Outokumpu kertoo olevansa sikäläisten markkinoiden toiseksi suurin paikallinen ruostumattoman teräksen tuottaja. Yhtiöllä on Yhdysvalloissa tuotantolaitos Calvertissa Alabamassa.
”Yleisesti ottaen tullit tuontitavaroille ovat myönteisiä Outokummun Amerikan-toiminnoille, sillä merkittävä ruostumattoman teräksen tuonti Aasiasta Yhdysvaltoihin ja Pohjois-Amerikkaan on vaikuttanut meihin negatiivisesti”, Outokummusta kerrotaan.
Outokummussa halutaan kiinnittää huomiota Aasian terästuotannon ylikapasiteettiin, minkä vuoksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa tarvitaan yhtiön mukaan määrätietoisia toimia tasapuolisten toimintaedellytysten luomiseksi.
Outokumpu patistelee myös EU:ta suojaamaan terästeollisuuttaan epäreilulta kilpailulta.
”Tilanne on monimutkainen ja elää jatkuvasti, joten tullien ja vastatullien vaikutusten arvioiminen koko maailmankauppaan on vaikeaa. Seuraamme tilanteen kehittymistä tiiviisti. Outokumpu kannattaa vapaata kauppaa, mutta on tärkeää, että varmistetaan tasapuolinen toimintaympäristö”, yhtiö kirjoittaa.
Myös SSAB kertoo seuraavansa mahdollisten tullimaksujen kehitystä.
”Meillä on merkittävää tuotantoa sekä Yhdysvalloissa että Pohjoismaissa, ja luotamme kykyymme palvella asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Ennakoitavissa olevat kaupan säännöt ovat tärkeitä meille ja asiakkaillemme, ja toivomme, että osapuolet löytävät asiassa ratkaisun”, SSAB kirjoittaa lyhyessä sähköpostikommentissaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





