Etelä-Suomen maatalousromahtaisi ilman 141-tukea
Ilman 141-tukea Etelä-Suomen maidon-tuotanto vähenisi melkeinpuoleen. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoJos 141-tuki loppuisi, maidontuotanto pienenisi Etelä-Suomessa muutamassa vuodessa 45 prosenttia. Naudanlihan tuotanto pienenisi 40 prosenttia.
Niin laskee MTT Taloustutkimus 141-tuesta laatimassaan arvioinnissa.
Erityisen tärkeäksi MTT arvioi tuotantoon sidottujen tukien merkityksen.
Sika- ja siipikarjalla vertailu on monimutkaisempaa. Niiden tuet on irrotettu tuotannosta ja niitä ajetaan parhaillaan alas nopeasti: lähes neljännes tänä vuonna ja jäljellä olevasta yli kolmannes ensi vuonna.
Sikojen ja siipikarjan tukea on samalla vähennetty myös pohjoisen tukialueen suurissa yksiköissä.
MTT:n raportissa pelkästään 141-tulotuen poiston vaikutukseksi lasketaan runsas 10 prosentin tuotannon väheneminen 141-alueen sika- ja siipikarjatuotannossa.
Vuoteen 2008 verrattuna sianlihan vähennys koko maassa olisi jopa 28 prosenttia. Tuotantoa on jo vähentänyt tukileikkausten lisäksi kustannusten nousu.
Sianlihan tuotanto jäisi 18 prosenttia pienemmäksi kuin kotimaan kulutus 2011. Sekin edellyttää MTT:n mukaan investointitukien jatkumista.
Myös puutarhatalous sekä kasvihuoneissa että avomaalla vähenisi. Vain koristekasvit saattaisivat olla poikkeus.
Puutarhataloudesta MTT ei ole laskenut tarkkaa vähennysennustetta. Kannattavuuskirjanpidon tulokset kertovat, että kasvihuonetilojen yrittäjätulo on kokonaan 141-tuen varassa.
Tavalliselle peltoviljelylle 141-tukea ei makseta. Kotieläintuotannon väheneminen heijastuisi silti peltomaisemaan. Kun nurmea ja rehuviljaa ei tarvita entistä määrää, viljelystä poistuu kesannoksi tai pusikoksi viidesosa pelloista, 220 000 hehtaaria.
Tuotannon väheneminen leikkaisi alueen yhteenlasketusta maatalouden yrittäjätulosta runsaan kolmanneksen, 95 miljoonaa euroa.
Luvut on saatu MTT:n Dremfia-laskentamallilla. Tukien poiston vaikutus on laskettu ikään kuin ne olisivat loppuneet jo 2008.
Laskenta kuvaa siten, miten hyvin tuki on turvannut Etelä-Suomen maataloutta viime vuosina ja mikä sen poiston vaikutus olisi tulevaisuudessa.
141-tukea on maksettu vuodesta 1995 Etelä-Suomessa eli A- ja B-tukialueilla. Tuesta sovittiin EU-jäsenyysneuvotteluissa.
Tukea saavat tulo- ja investointitukena märehtijät, puutarhatalous sekä siat ja siipikarja.
141-tuki on sopimusartiklan mukaan siirtymätukea, jota voidaan maksaa niin kauan kuin on EU:hun liittymisestä johtuvia vakavia vaikeuksia. Sen takia Suomi on joutunut neuvottelemaan siitä EU-komission kanssa noin viiden vuoden välein.
Ennen neuvotteluita tehdään arviointi, jollaisen MTT nyt on laatinut. Uudet neuvottelut ovat alkamassa, koska nykyinen 141-kausi päättyy vuoden 2013 lopussa.
Suomen näkökulmasta maantieteellinen ja ilmastollinen takamatka Keski-Eurooppaan ei ole muuttunut. EU-komission vaatimuksesta kaikki 141-tuki on silti ollut vähitellen vähenevää.
HEIKKI VUORELA
Arvio on luettavissa kokonaisuudessaan MTT:n nettisivuilla www.mtt.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
