Romantisoimatta parhaimmillaan
avautui taiteilijan toinen hevosnäyttely, Suomen hevonen – suomenhevonen.
Kumpikin näyttely on kannanotto kotimaisen, ainutlaatuisen rodun puolesta.
”Suomenhevonen on niin hieno kansallisaarre, että henkeä salpaa.”
Kansallisaarteen parissa alkoi myös taiteilijan oma hevosharrastus.
Viljamaa-Rissasen isä oli rakuuna, jonka työn kautta tytär pääsi kahdeksanvuotiaana Haminassa ratsastamaan valkoisella Vintiö-nimisellä suomenhevosella.
Palo hevosen selkään oli niin kova, että nuori tyttö jopa kuurasi erään vääpelin autoa päästäkseen mukaan Reserviupseerikoulun vapaaehtoisiin sunnuntaimaastoihin. Ja pääsikin.
Myöhemmin ratsuiksi tulivat puoliveriset.
Miehensä Reinon kanssa Viljamaa-Rissanen harrasti ensin purjehdusta. Sitten hän tartutti hevoskärpäsen myös mieheensä.
Pariskunta myi purjeveneen ja ryhtyi ratsastamaan. Pian tuli ensimmäinen oma hevonen, sitten toinen ja vielä myös varsa.
”Siirryin maalaamaan hevosia vasta kun tunsin ne. Hevoselämä on ollut korkeakoulu suomenhevosprojekteja varten.”
Viljamaa-Rissanen rakastaa töiden nimeämistä.
”Suomen kieli on minulle tärkeä, ja suomenhevoset pitää nimetä suomalaisilla nimillä. Onneksi kasvattajat ovat pääasiassa ymmärtäneet sen.”
Tämänhetkisen näyttelyn Harja-sarjan työt ja osa isoista teoksista on nimetty tanhusanaston inspiroimina. Joukossa on muun muassa Pilkistys ja Kiertuli.
”Joskus minulla on pitkään ollut mielessä nimi, ja yhtäkkiä joku hevonen esittää juuri sen.”
Yksi selkeä tapaus on esimerkiksi tuoreimpaan sarjaan kuuluva Tupenrapinat, jossa kaksi oria ottaa toisistaan mittaa.
Kipakat-taulussa lauma laukkaa hurjimmillaan. Lännen Lokarin ori taas komeilee kahdella jalalla.
Töiden joukossa on aina myös yksi ruotsinkielinen, koska suomenruotsalaisia kasvattajia on paljon.
Tällä kertaa se on riemukas Fallerallera, jossa kaksi nuorta hevosta juoksee rinnakkain.
Finntoton neuvotteluhuoneen seinää komistaa edelliseen suomenhevossarjaan kuuluva Tuplariski, jossa kaksi hevosta on noussut pystyyn toisiaan vasten. Riskinsä kummallakin.
TERHI TORIKKA
Katriina Viljamaa-Rissasen näyttely Suomen hevonen – suomenhevonen Helsingissä Galleria Contempossa
ti–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. Avoinna 30.9. asti.
Töitä on esillä myös Turun Metsämäen raviradalla kylmäveristen
hevosten PM-kisoissa 22.9.
LAPPEENRANTA (MT)
Vauhdin hurmaa, paljon puhuvia katseita, harjan hulmua ja voimaa.
Niitä uhkuvat taitelija Katriina Viljamaa-Rissasen suomenhevosaiheiset työt.
Kehyksien sisään värikynillä ja pastellilla ikuistetut hetket vievät katsojan tahtomattakin aivan lähelle hevosta.
Orilaitumen laidalle seuraamaan valtataistelua tai mukaan kevään ensimmäiseen laitumellelaskuun nuuhkimaan vapautta.
Siellä taiteilija on ollut ja valokuvannut hevosia antaumuksella.
”Ypäjän hevosopiston laitumellelasku on minulle vuoden tärkein tapahtuma. Se on mahtavaa liikettä ja draamaa”, Viljamaa-Rissanen kertoo kodissaan Lappeenrannassa.
Valokuvista taitelija valitsee kotona suosikkinsa ja ryhtyy työstämään hetkeä tauluksi. Mukaan tulevat liike, kuvaushetken tunnelma, valo ja vuorovaikutus hevosen kanssa.
”Koen hevosen liikkeen hyvin intensiivisesti. Katsoessani tunnen sen itse, koska olen tuntenut sen niin monta kertaa satulasta.”
Sen tunteen Viljamaa-Rissanen haluaa välittää myös katsojalle. ”Sama latinki on saatava paperille.”
Isoon tauluun kuluu kaksi–kolme viikkoa täysiä työpäiviä ja paljon teetä. ”Juon aina työskennellessäni teetä. Se on välillä lämmintä, välillä kylmää.”
Työ on tarkkaa, sillä ikänsä ratsastanut taiteilija ei hyväksy teoksissaan minkäänlaisia rakenteellisia virheitä.
Valokuvaus on apuvälineenä ehdoton.
”Vaikka olen hoitanut hevosia paljon, en osaisi piirtää täydellistä polvea takaapäin pelkästään mielikuvien pohjalta.”
Pelkistä valokuvista hän ei kuitenkaan halua piirtää.
”Silloin työ jää teknisen jäljentämisen tasolle. Ilman hevoskokemusta teoksista puuttuisi syvyys ja sielu.”
Taiteilijan kohteina ovat viime vuosina olleet pääasiassa suomenhevoset.
Ne veivät mennessään kuusi vuotta sitten. Silloin Viljamaa-Rissanen luopui kuvitustöistä sekä kankaiden ja astioiden suunnittelusta.
Tulossa oli suomenhevosen juhlavuosi, ja hän etsi hevostöilleen linjaa. Se oli suomenhevonen.
”Se on niin kaunis. Suomenhevosesta ei saa tehdä satuhevosta, se on komea sellaisena kuin on.”
Ensimmäinen näyttely, Suomenhevonen – liikettä ja alkuvoimaa, pidettiin vuonna 2009.
Kaksi viikkoa sitten Helsingissä Galleria Contempossa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
