HKScan neuvottelee Tanskan liiketoimintojen myynnistä
Neuvottelut liittyvät HKScanin konsernirakenteen arviointiin ja pyrkimykseen taseen vahvistamiseen.HKScan käy alustavia neuvotteluja Tanskan liiketoimintayksikön myynnistä. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessaan tänään torstaina. Yhtiö korostaa, että neuvottelujen lopputuloksesta tai mahdollisen liiketoimen ehdoista ei ole varmuutta.
Neuvottelut liittyvät HKScanin konsernirakenteen arviointiin ja pyrkimykseen taseen vahvistamiseen, aiemmin julkistetun tavoitteen mukaisesti. Yhtiö tarkastelee liiketoimintayksikköjensä asemaa osana konsernin pitkän aikavälin strategiaa ja tavoitetta kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi.
HKScan ei tässä vaiheessa kommentoi neuvotteluja tai niiden sisältöä tarkemmin.
HKScan on tänään torstaina myös vastaanottanut tiedon, että EU-komissio on hyväksynyt joulukuussa 2023 julkistetun järjestelyn, jonka myötä HKScan myy liiketoimintonsa Ruotsissa. Helmikuussa 2024 saatiin Ruotsin viranomaisten hyväksyntä ulkomaisten yritysostojen valvonnan (FDI) osalta sekä HKScanin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntä järjestelylle.
HKScan julkisti 29.12.2023 allekirjoittaneensa sopimuksen, jolla se myy Ruotsin liiketoimintonsa ruotsalaiselle Lantmännenille.
Kaupan myötä HKScanin omistus sen Ruotsin liiketoiminnoissa päättyy. HKScanin Ruotsin tytäryhtiöiden liiketoiminnot sekä henkilöstö siirtyvät uudelle omistajalle kaupan täytäntöönpanon yhteydessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



