Suurten eläinsuojien ja maneesien tarkastuksista syntyy iso urakka
Maatalousrakentamisen suunnittelijat odottavat lisätietoa siitä, mitä laajarunkoisten rakennusten turvallisuusarvioinneilta edellytetään. Eduskunta hyväksyi lain toissa viikolla, ja sen on määrä tulla lähiviikkoina presidentin vahvistettavaksi.
”Lehtiuutisten varassa olemme. Ohjeistusta tarvitaan, mitä tarkastuksen tekijöiltä ja tarkastuksen sisällöltä edellytetään erilaisissa kohteissa”, sanoo palvelupäällikkö Timo Korpela Pro Agria Etelä-Pohjanmaasta.
”Mutta iso työmaahan siitä tulee.”
Tarkempia tietoja uudesta laista odottaa myös rakennustekninen asiantuntija Esa E. Penttilä Inspecta Oy:stä.
Pohjoismaissa ja Baltiassa toimivalla rakennusalan tarkastus- ja asiantuntijayrityksellä on yhteistyösopimus Suomen ratsastajanliiton kanssa. Penttilä on tehnyt maneesien turvallisuustarkastuksia eteläisessä Suomessa.
Hän muistuttaa, että rakennuksen omistaja on ollut vastuussa rakennuksen turvallisuudesta käyttäjilleen ennen uutta lakiakin.
”Toivon mukaan riskirakennukset tulevat nyt korjatuiksi tai poistumaan käytöstä”, hän sanoo viitaten muun muassa Laukaan sortuneen maneesin tyyppisiin kohteisiin.
Ympäristöministeriössä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka moni on jo arvioittanut rakennuksensa vapaaehtoisesti. Laki ei siksi koske niitä kaikkia 10 000:ta kohdetta, joista lain valmistelussa puhuttiin (MT 6.2.).
Varsinkin maneeseja on arvioitu hyvin, kiittelee lainsäädäntöneuvos Kirsi Martinkauppi.
Laki pyritään saamaan voimaan mahdollisimman pian, käytännössä kevään kuluessa.
”Toivotaan, että tarkastajat pystyvät arvioimaan ensin rakennukset, joita ovat suunnitelleet ja rakentaneet jollain tavalla toisistaan riippuvaiset tahot”, Martinkauppi painottaa.
”Sen sijaan kohteilla, joita on alunperinkin ollut tekemässä useampi silmäpari, on neljä vuotta aikaa.”
Ensimmäisinä pitää siis tarkastaa riskialttiit kohteet: riskiä lisää, jos suunnittelussa ja rakentamisessa ovat vastuussa samat henkilöt tai jompikumpi on rungontoimittajan palveluksessa.
Arvioijaa koskevat Martinkaupin mukaan maankäyttö- ja rakennuslaissa suunnittelijalle asetetut kelpoisuusvaatimukset. Ainoa lisärajaus on, että kantavien rakenteiden suunnittelija ei saa toimia samassa rakennuksessa arvioijana.
Martinkauppi kieltää, että pätevistä arvioijista tulisi pulaa.
Arviointien tekoaikaa pidennettiin lainvalmistelun aikana juuri siitä syystä, että ammattilaisia riittäisi, hän sanoo.
Eduskunnan ympäristövaliokunta arvioi, että tarkastuksen kustannukset asettuvat 6 000–12 000 euroon.
Esa E. Penttilän mukaan heidän tekemissään turvallisuusarvioinneissa verottomat kustannukset ilman matkakuluja ovat olleet keskimäärin 3 000–4 000 euroa.
Uuden lain mukaan tarkastaja on aiemman työn lisäksi velvoitettu neuvomaan rakennuksen omistajaa rakennus- ja huolto-ohjeen teossa.
”Työ vaatii täsmällistä osaamista ja tarkat laskelmat pitää tehdä”, tietää Hevostietokeskuksen toiminnanjohtaja Minna-Liisa Heiskanen.
Mutta etenkin pienemmillä paikkakunnilla ja kauempana taajamista talous on ratsastuskouluilla tosi tiukalla, itsekin ratsastuskoulua pitävä Heiskanen muistuttaa.
”Tarkastusten hinnat ovat nousseet kysynnän lisäännyttyä kaksinkertaisiksi, joten kyllä niissä väkisin on ilmaa”, Heiskanen sanoo.
”Toivotaan todella, että kilpailu palauttaa hinnat kohtuullisiksi.”
Heiskanen teetti omassa maneesissa rakennustarkastuksen neljä vuotta sitten kahdella tuhannella eurolla.
Hintaan vaikutti, että tarkastaja kävi saman tien viidessä saman alueen yrityksessä.
MTK painotti eduskunnan ympäristövaliokunnalle antamassaan lausunnossa sitä, että vaikka tarkastukset ovat tarpeellisia, niiden kustannukset eivät saa heikentää maatalouden kannattavuutta entisestään.
Eduskunta lisäsi lakiin lausuman, että hallituksen pitää seurata tarkastuskustannusten pysymistä kohtuullisina.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Janne Sankelo (kok.) esitti lain hyväksymisen yhteydessä, että tarkastusten kustannuksia pitää voida korvata maatiloille tarvittaessa esimerkiksi perusparannusavustusten muodossa.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
