Suuri kunta on pientä kalliimpi

Kuva: ei kuvaajaa

Kuva: ei kuvaajaa

Kuva: ei kuvaajaa

Kuva: ei kuvaajaa

Rakennekeskustelussa on muodostunut itseisarvoksi kuntien vähentäminen sen sijaan, että itseisarvo olisi kuntien palvelu mahdollisimman kustannustehokkaalla tavalla.

Kun kunnista valitaan pienimmästä päästä kuntia niin paljon (184), että näiden väkiluku on sama kuin Helsingin väkiluku, näiden kuntien yhteiset toiminnan kulut ovat lähes 700 miljoonaa euroa alhaisemmat kuin Helsingin.

Pitkän ajan ”yli varojen elämisestä” kertoo se, että konsernilainakanta näillä ”elinkelvottomilla kunnilla” on 2 300 miljoonaa alempi kuin kaikkein ihailemalla pääkaupungillamme.

Pääkaupungilla on tietysti pääkaupungin rasitteensa. Mutta kun katsotaan kuntien kustannustehokkuutta kaikkien yli 100 000 asukkaan kuntien osalta ja verrataan sitä edellä mainittujen 184 pienimmän kunnan vastaaviin, voidaan todeta pienten pärjäävän edelleen.

Toimintakulut per asukas ovat pienissä kunnissa runsaat 200 euroa alhaisemmat kuin suurkunnissa. Lainakanta on taas vastaavasti noin 3 000 euroa alhaisempi.

Oheiseen graafiin on laskettu eri kuntakokoluokkien osalta toiminnan kulut per asukas siten, että kaikkien kuntien keskiarvo on merkitty luvulla sata.

Tämän mukaan kustannustehokkain kuntakokoluokka on 20 000 – 40 000 asukkaan kuntakoko. Taulukon luvut kertovat sinänsä kaiken olennaisen.

Edellä todetut asiat on helppo tietysti torjua asukkaiden ikärakenteilla, palvelutasoeroilla ja niin edelleen. Palvelujen tasosta on maallikon vaikea sanoa mitään faktapohjaista. Sen sijaan mutu-pohjalta (minusta tuntuu -pohjalta) tuntuma on, että pieni on kaunista.

Siitä, miten lasten tai vanhusten osuus vaikuttaa kokonaiskustannuksiin, on pilkottuakin tietoa.

Tilastokeskus tuottaa myös per lapsi ja per oppilaskohtaista kustannustietoa. Näiden yksiselitteinen tulos on, että mitä suurempi kunta, sen kalliimpi.

Toki on sanottava, että sekä hyvin huonosti huonosti hoidettuja kuntia löytyy kaikista kuntakokoluokista.

PAAVO JAUHIAINEN