Presidentti Putin vierailee tänään Suomessa – luvassa myös mielenilmaus Putinia vastaan
Edellisen kerran Vladimir Putin oli Suomessa kolme vuotta sitte
Venäjän presidentti Vladimir Putinin edellisestä Suomen-vierailusta on kolme vuotta. Kuva: Lehtikuva/AFPVenäjän presidentti Vladimir Putin vierailee tänään Suomessa. Hän tapaa Naantalin Kultarannassa presidentti Sauli Niinistön. Presidenttien on tarkoitus keskustella maiden kahdenvälisistä suhteista ja ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä, kuten brexitistä, Venäjän ja Turkin suhteista, Ukrainan kriisistä sekä Syyrian ja Lähi-idän tilanteesta.
Edellisen kerran Putin oli Suomessa kolme vuotta sitten. Hänen tapaamisensa länsimaisten johtajien kanssa ovat harventuneet Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan vuoksi. Eräiden kansainvälisten kokousten, kuten Pariisin ilmastokokous ja YK:n yleiskokous, lisäksi hän käynyt muutamia kertoja eri Euroopan maissa.
Presidentti Niinistö on sen sijaan käynyt viime vuosina useita kertoja tapaamassa Putinia. Niinistö puolusti hiljattain Kultaranta-keskusteluissa yhteydenpitoaan Venäjän johdon kanssa, kun hän sanoi, että tapaamisia Putinin kanssa kummastelevat ovat hiukan ajastaan jäljessä. Niinistö kertoi myös kuulleensa eri puolilta maailmaa yhteydenpidon Venäjän johtoon olevaan tärkeää.
STT:n vierailun kynnyksellä haastattelemien tutkijoiden mukaan Putinin Suomen-vierailu osoittaa Venäjän halua päästä takaisin normaalimpaan kanssakäymiseen muiden maiden ja etenkin EU-maiden kanssa. Vierailulta ei odoteta käänteentekeviä avauksia, vaan ennemminkin on kyse tavanomaisesta vuoropuhelusta, jota on hyvä käydä myös poikkeuksellisena aikana.
Naantaliin on luvassa myös Putinin vastainen mielenosoitus. Puxit – Putin ulos -nimellä kulkevan mielenilmauksen järjestää Vapaa Venäjä -verkkojulkaisu. Sen Facebook-sivuille tehtyjen ilmoittautumisten perusteella mielenosoitus näyttää jäävän pieneksi.
Mielenilmauksesta kertoi ensin Iltalehti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
