70-vuotias Sirkka-Liisa Anttilasai vielä lisää energiaa
”Tuntuu kuin olisin 60”, sanoo tänään 70 täyttävä Sirkka-Liisa Anttila, keskustan kansanedustaja ja taannoinen maa- ja metsätalousministeri.
Runsas vuosi sitten pirteyttä tuli lisää – ei vähä mitään – kun kilpirauhasarvot pantiin kohdalleen. Sen jälkeen lenkeillä ja lastenlasten kanssa leikkiessä on kadonnut 16 kiloa.
Uran kohokohtia Anttilalle ovat valinta eduskuntaan 1983, tehtävät varapuhemiehenä, ministeriys 2007–2011 sekä valintaan päättyneet vaalit, 8 kertaa eduskuntaan, 1996 EU-parlamenttiin ja kymmenesti Forssan valtuustoon.
Eduskuntavaalit 2015 jo hiukan kutkuttavat. ”Puolue on nosteessa, ja näyttää, että kokemusta tarvitaan”, Anttila viittaa hallituksen ongelmiin.
Päätöksen aika on ensi syksy. ”Ensin terveystarkastus ja sitten kysyn Ristolta.”
Miehensä vastauksen Anttila uskoo olevan sama kuin ennen: tuollaista energiamäärää ei saa tuhlatuksi pelkästään kotona.
Tehtävääkin on. ”Maatalouden huono kannattavuus on suuri murhe. Ruokaketjuun tarvitaan rehdimpi toimintatapa. Toivottavasti asia hoidetaan ennen kuin katoaa tuotantoa, joka ei palaa.”
30 prosentin markkinaosuus kaupan määräävän aseman rajaksi oli Anttilan mielestä hyvä yritys. ”Mutta kauppa käänsi sen tuottajia vastaan, lopetti lähitoimitukset ja kierrättää tukun kautta. Nyt täytyisi luoda Suomestakin painetta, jotta lainsäädäntö etenee EU:ssa.”
Ministerinä Anttila sai EU:n maatalouspolitiikan välitarkistukseen artiklan 68. Se salli tietyt ehdot täyttävien maiden – joita oli vain Suomi – sitoa tuotantoon 10 prosenttia tuista, kun muut saivat 3,5 prosenttia.
Anttilankin käymät Etelä-Suomen 141-neuvottelut korvattiin tänä vuonna uudella Suomi-pykälällä. Hän on siitä tyrmistynyt. ”Olisi pitänyt ainakin varmistaa, että 141:een voidaan palata. Se on osa liittymissopimusta ja siitä sovitaan komission kanssa, kun uusi pykälä on määräaikainen ja tarvitsee kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.”
”Pääministerin olisi pitänyt neuvotella komission puheenjohtajan kanssa. Niin Matti Vanhanen (kesk.) teki.”
Anttilan kehutaan olleen kuin kala vedessä EU-kokouksissa, kaikkien tuttu. Erityistaito on törmätä ”sattumalta” oikeisiin ihmisiin. Kovassakaan paikassa hän ei hermostu, eikä arvailla tarvitse: asiat tulevat suoraan.
Työt tyttärelle siirtyneessä sikalassa Anttila on jättänyt. ”Teknologia on muuttunut, ja matkojeni takia olisin sioille riski. Autan olemalla lastenlasten kanssa.” HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
