Sipilällä odottaa vastauksia 15 kysymykseen
Eduskunnan puhemies, hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) on esittänyt eduskuntaryhmille 15 kysymystä, joihin annettavien vastausten perusteella hän päättää hallituspohjan.
Sipilä kysyy muun muassa Suomen visiosta vuonna 2025, talouden sopeuttamisen keinoista, veropolitiikasta ja keinoista, joilla luodaan uusia työpaikkoja. Myös Suomen EU-politiikan painopisteet pyydetään kirjamaan.
Keskusta haluaa tietää myös, miten puolueet edistäisivät biotaloutta, kiertotaloutta, kestävää kehitystä ja suomalaisen ruuan tuotantoa.
Sipilä odottaa kirjallisia vastauksia vappuaattoon kello 14 mennessä.
Tarkentavia keskusteluja käydään viikonlopun ja maanantain aikana. Kahdenkeskisiin keskusteluihin Sipilän ja kunkin puolueen välillä on varattu ensi tiistai. Hallituspohja päätetään 6. tai 7. toukokuuta.
Janne Impiö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
