Sote-uudistus voi vaarantaa lähiruuan aseman palveluhankinnoissa
Maa- ja metsätalousministeriössä toivotaan, että myös yksityiset sote-keskukset suosivat lähiruokaa.
Lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen toivoo, että sote-yhtiöt suosivat lähiruokaa maakuntatason määräyksillä. Kuva: Markku VuorikariYhä valmisteilla oleva sote-uudistus herättää huolta lähiruokapiireissä. Vaarana on, että suuret catering-yhtiöt nappaavat yksityisten sote-keskusten ruokapalvelusopimukset.
Markkinavoimien ajamana päädytään helposti tilanteeseen, jossa hinta on ainoa kilpailukriteeri. Lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljasen mukaan tästä kannetaan huolta myös maa- ja metsätalousministeriössä.
”Sen täytyy lähteä maakuntatason asiakirjoista. Tilaajan on pidettävä huolta, että palvelusopimus on sellainen, jossa on oikeat signaalit riippumatta siitä, kuka sen palvelun sitten tuottaakaan.”
Näin myös yksityiset toimijat voidaan velvoittaa suosimaan tuoreutta ja laatua hankinnoissaan, kun kyse on esimerkiksi palvelutalojen ruokailusta.
”Jonkun on myös vahdittava, että poliittinen tahto näkyy niissä käytännön toimissa”, Viljanen huomauttaa.
Uuden hankintalain puitteissa kunnat ovat kyenneet suosimaan paikallista tuotantoa, ja parhaillaankin on menossa hanke, jossa virkamiehiä valistetaan asiasta.
”Voimme säätää, että tarvitaan jotain tiettyä tuotetta, jonka tietty alueen yritys voi tehdä. Mennään ennakoivaan markkinavuoropuheluun tai vaikka tuoreuskysymyksiin.”, Viljanen kertoo.
Mitä lähiruualla sitten tarkoitetaan? Kuluttaja voi ajatella, että se on omalta paikkakunnalta, vaikka rajana saattaakin olla koko Suomi tai jopa lähialueet ulkomailla.
”Oman haasteensa tuo hajautunut tuotanto ja pitkät välimatkat. Tätä pitää peilata koko ajan olemassa olevaa maailmaa”, Viljanen miettii.
Hän arvelee, että valtakunnan raja olisi uloimpana rajana luonnollinen, ja liian tarkkaa rajanvetoa edes maakunnassa tuotettuun ruokaan kannattaa välttää julkisissa hankinnoissa.
”Ruotsissa on kuulemma ollut käytössä kilometripohjainen lähiruoan määritelmä, mutta se pohjautuu ihan sattumanvaraisuuteen, enkä kannata sellaista”, Viljanen toteaa.
”Joillakin maakunnilla ei ole riittävää tuotantoa kaikissa tuotteissa, joiden osalta sitten joustetaan. Tarkoituksena on kuitenkin antaa vahva signaali paikallisen ruoan suosimiseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
