Ukkolan vanha tupa heräsi henkiin
Vanha Ukkola nousi uuteen kukoistukseensa, kun Anna-Maija ja Erkki Saikku ottivat pankista lainaa, etsivät huipputimpurit ja toteuttivat vuosien haaveensa. Pentti Vänskä Kuva: Viestilehtien arkistoVESANTO (MT)
Sonkarijärven rannalla sijaitsevalle niemelle johtaa pikkuinen silta, ja heti sillan jälkeen katseen vangitsee keltainen, pitkä pytinki. Siellä se on: Vanha Ukkola. Pihaan astelee Vanhan Ukkolan nykyisäntä Erkki Saikku, jota vähän hymyilyttää tulijan hengen haukkominen.
”Onhan tämä talo tässä haaveena ollut”, Saikku tuumii, kun kierrämme taloa ympäri ja tutkailemme myös suoraryhtistä piha-aittaa.
Talvipakkasella puutarha rantasaunoineen ja erikoisine puulajeineen ei pääse oikeuksiinsa, mutta rakkaudella kunnostettu keltainen päärakennus ja etenkin sen tupa sitäkin paremmin.
”Olimme selviytyneet tilan ostolainoista, joten aika tuntui otolliselta mittavaan remonttiin. Olemme viljelleet tilaa vuoden 1984 sukupolvenvaihdoksesta lähtien, ja asuimme kolmen sukupolven yhteiseloa viereisessä 1970-luvun talossa.”
Asiat alkoivat edetä nopeasti, kun päätös 1800-luvun pohjalaistyylisen talon kunnostamisesta oli syntynyt. Töihin neuvoteltiin Vesannon parhaat timpurit ja suunnittelijaksi sekä valvojaksi tilan emännän Anna-Maija Saikun setä.
Kesä 2012 meni perustuksia myllätessä. Syksyllä ja talvella siirryttiin sisätöihin. Kolmihenkinen perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa vapuksi jo seuraavana vuonna.
”Kyllä perustukset olivat selkeästi työläin vaihe. Jälkeenpäin, kun sitä ajattelen, en tiedä, alkaisinko uudestaan. Vanhoja lahonneita hirsikertoja poistettiin ja vanhat kiviperustukset uusittiin”, Erkki Saikku sanoo.
Piha oli silloin yhtä kaivinkone- ja sahuutyömaata. Verhouslaudat ja kattolankut sahattiin omien metsien puista. Samaan aikaan maalämpöputket kaivettiin lähipeltoihin.
”Selvää oli, että halusimme paljon puupintaa esille. 1970-luvun talossa on vetoisaa ja paljon levypintoja. Tästä halusimme erilaisen”, Anna-Maija Saikku kertoo.
Hänelle muutto Vanhaan Ukkolaan merkitsi paluuta lapsuudenkotiin. Nyt pariskunnan 17-vuotias lukiolaistyttö Vuokko saa asua yläkerrassa samassa huoneessa, jossa äitikin aikoinaan sisaruksineen majaili.
”Silloin portaat olivat vielä paljon jyrkemmät. Niissä jokainen meistä sisaruksista putosi vuorollaan alas”, Anna-Maija Saikku muistelee.
Anna-Maija Saikku toimii Vesannon yhtenäiskoulun rehtorina. Siellä hän saa myös opettaa omaa leipälajiaan, valinnaisainetta nimeltä luonto ja luonnonvarat, jolle savolaisessa maalaiskunnassa on riittänyt valitsijoita vuodesta toiseen.
”Maatalouden murros näkyy Vesannollakin. Parhaimmillaan täällä oli marjanviljelytiloja reilut 60, nyt maatiloja kaikkiaan vain satakunta. Marjatiloja niistä on enää viitisentoista.”
Anna-Maija ja Erkki Saikku ovat pyörittäneet yhteisvoimin 12 peltohehtaarin mustaherukkatilaa.
Selvältä tuntuu, että nykyaikana toisen pitää käydä tilan ulkopuolella töissä, vaikka myös metsää tilalla on toistasataa hehtaaria.
”Aikoinaan kokeilimme kuminan viljelyä ja muitakin kasveja oli kokeilussa, mutta ne ovat jääneet”, Kangasalta isännäksi tullut 58-vuotias Erkki Saikku kertoo.
Hänelle metsästys ja kalastus ovat tärkeitä harrastuksia. Edellispäivänäkin talviverkoilta on saatu isoja ahvenia.
Talon valtavan kunnostusurakan jälkeen Erkki Saikku tuumii, että nyt takki on tyhjä ja maha täynnä.
Remonttiin tarvittu suuri velka riitti, kun alusta asti jokaista ratkaisua puntaroitiin myös edullisuusnäkökulmasta.
”Kyllä tämä oli sellainen elämän projekti. Mukavalta on tuntunut, kun sukulaiset ovat olleet innoissaan vanhan sukutalon uudesta noususta. Tässä on paljon sukulaisten mökkejä naapurustossa.”
Anna-Maija Saikulle tuvassa parasta on hiljaisuus. Paksut hirsiseinät eristävät hyvin.
”Ottaisin vielä äänieristetyt ovet, jos nyt valitsisin.”
Vaikka sadan neliön tupa tuntuu vieraasta jättimäiseltä, isäntäväki vakuuttaa, että tilaan tottuu nopeasti.
”Vasta siivotessa huomaa, että imurin johtoa pitää sovittaa neljään eri pistorasiaan, ennen kuin koko ala on käyty läpi.”
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
