Ahtisaari murjoo rajusti demareita ja ay-liikettä
Demaritaustainen presidentti Martti Ahtisaari arvostelee ankarasti sosialidemokraattista puoluetta ja ammattiyhdistysliikettä tiistaina julkistetussa uutuuskirjassa Miten tästä eteenpäin.
Presidentti Martti Ahtisaari arvioi uutuuskirjassa, että ammattiyhdistysliikkeen kykenemättömyys uudistumiseen merkitsee Suomen talouden alas ajoa. Kuva: Kari SalonenMartti Ahtisaaren mukaan on aivan käsittämätöntä, että SDP ja ay-liike ovat romuttamassa hyvinvointivaltioita.
"Nykyistä työmarkkinakeskustelua katsellen tuntuu, että olemme melkein itsemurhatiellä", hän toteaa.
Ahtisaaren mielestä on päivän selvää, että SDP sai aika tavalla korvilleen eduskunnassakin.
"Se oli syystä. Miten tuommoista porukkaa voisi äänestää? Miksi he antoivat ammattiyhdistysliikkeen kaapata vallan", Ahtisaari kysyy.
Aikanaan Nobelin rauhanpalkinnonkin voittanut Ahtisaari pitää ammattiyhdistysliikettä työssäkäyvien intressiorganisaationa, jonka kykenemättömyys uudistumiseen merkitsee Suomen talouden alas ajoa.
Tiukka ja joustamaton sitoutuminen työehtosopimusten mukaisiin palkkoihin ja yleissitovuuteen on Ahtisaaren mielestä myrkkyä. Hänen mukaansa Suomessa ei vieläkään ymmärretä, että kaupankäynti on muuttunut globalisaation seurauksena.
"Sitä osoittavat työntekijä- ja antajajärjestöjen neuvottelut. Jos ymmärrystä olisi, neuvottelut olisivat olleet kokonaan toisenlaiset."
Nykyiselle porvarihallitukselle Ahtisaari suuntaa myös kritiikkiä.
"Mistä löytyy hallitus, joka lähtee ajamaan alas etuuksia, joihin ei ole varaa", Ahtisaari kysyy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
