Marin: Hallitus ei päätä pakkokaranteeneista — kyse on viranomaispäätöksistä
Pääministeri Marinin mukaan peruspalveluministeri Krista Kiurun olisi pitänyt selventää, ettei kyse ole poliittisesta päätöksestä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) puhui medialle Säätytalon portailla hallituksen iltakoulun ja neuvotteluiden jälkeen Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERHallitus jatkaa huomenna koronaepidemiaan liittyviä neuvotteluita Säätytalossa Helsingissä. Asialistalla ovat pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan terveysturvallisuus rajoilla, maskisuositus ja etätyösuositus.
Marin kertoi asiasta toimittajille poistuessaan Säätytalolta iltakahdeksan aikaan. Hänen mukaansa hallitus kävi keskiviikkona läpi laajan tilannekatsauksen koronaepidemiasta. Päätöksiä ei Marinin mukaan tehty.
Marin kommentoi myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) korkean tautiriskin maista Suomeen matkustavien pakkokaranteeneja ja -testejä. Marinin mukaan kyseessä ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä, jossa turvaudutaan nykyiseen lainsäädäntöön.
"Nyt olemme ensimmäistä kertaa nähneet, että näitä toimivaltuuksia on otettu käyttöön siitä syystä, että riskimaista tulevat ihmiset eivät ole suostuneet testeihin tai kaikilta osin noudattaneet omaehtoista karanteenia, joka on ollut hallituksen suosituksena pitkään."
Marin sanoi Ylen A-Studiossa, että Kiurun olisi pitänyt selventää omassa infossaan, että pakkokaranteeneista ei tehdä poliittista päätöstä.
Suomi on käyttänyt riskimaastatusta arvioidessaan raja-arvona kahdeksaa tapausta 100 000:ta ihmistä kohden edellisen kahden viikon aikana.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi, että tarpeen olisi käydä enemmän keskustelua rajan loiventamisesta. Hän kantoi huolta Suomen yritysten, muun muassa matkailuelinkeinon, tulevaisuudessa.
Pääministeri Marin antoi ymmärtää, ettei raja-arvon loiventamisesta ole kuitenkaan valmisteltu.
"Ei minulla ole sellaista arviota, että tultaisiin ainakaan heikentämään", hän sanoi.
Lue lisää aiheesta:
Suljetaanko Uusimaa uudestaan koronan takia? STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila vastaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
