Suomessa 238 uutta koronavirustartuntaa
Kahden viikon tartuntamäärä on kasvanut melkein 300 tapauksella.
Tukahduttaminen onnistuu työryhmän mukaan useiden eri keinojen yhdistelmällä. Kuvassa koronavirusnäytteiden analysointia. Kuva: Lehtikuva / Markku UlanderSuomessa on raportoitu 238 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viimeisen viikon aikana on raportoitu 2 967 tartuntaa, mikä on 292 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Silloin raportoitiin 2 675 koronatartuntaa.
Yhteensä tartuntoja on keväästä lähtien raportoitu 18 345.
Sairaanhoitopiirit ilmoittavat koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvät kuolemantapaukset sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrät myöhemmin tänään.
Tukahduttaminen on paras keino pysäyttää koronavirus, sanoo suomalaisista asiantuntijoista koostuva Eroon koronasta -työryhmä tuoreessa muistiossaan. Tukahduttamisella tarkoitetaan tartuntamäärien painamista nollan tuntumaan ja pitämistä siellä.
Tukahduttaminen onnistuu työryhmän mukaan useiden eri keinojen yhdistelmällä. Keinoja ovat esimerkiksi kokoontumisrajoitukset, suositus kasvomaskien käytöstä ja matkustusrajoitukset.
Näin epidemiaa voidaan torjua niin, että yhteiskunnalle koituu mahdollisimman vähän haittaa.
Asiasta uutisoi aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
