Kuljetusyritykset tiukoilla
Kuljetusyritykset ovat entistä tiukemmilla. Vaikka yritysten voitot ovat keskimäärin kaventuneet, joka kuudes yritys on porskuttanut vastavirtaan ja parantanut tulostaan.SKAL:n kyselyn mukaan kevät jakoi yrittäjiä kahteen leiriin. Kuljetusmäärät vähenivät keväällä runsaalla kolmanneksella ja kasvoivat vajaalla viidenneksellä yrityksistä.
Kuljetusmäärien kasvua kesäkaudella odotti joka viides yritys ja laskua vajaa kolmannes. Liikevaihdon osalta edessä on tasapeli. Lähes joka kolmas odottaa nousua ja yhtä moni laskua.
Kasvuodotukset keskittyivät länteen ja etelään sekä maan sisäosiin. Pessimistisimmät näkymät olivat Kaakkois-Suomessa.
Heikentynyt kannattavuus on piinannut lähes joka toista kuljetusyritystä. Siitä huolimatta yksi yritys kuudesta on pystynyt parantamaan kannattavuuttaan.
Jatkossa kannattavuuden paranemista odotti noin joka viides ja heikkenemistä vajaa kolmannes yrittäjistä. Siltä osin tilanne oli selvästi parempi kuin vuoden vaihteessa.
Parhaat kannattavuusennusteet tulivat Oulun seudulta ja Etelä-Suomesta, heikoimmat jälleen kaakosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


