Maatalousvaliokunnan johdossa jatkaa Leppä
Kansanedustaja Jari Leppä (kesk.) valittiin tiistaina iltapäivällä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan johtoon. Leppä toimi valiokunnan puheenjohtajana myös edellisessä eduskunnassa.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Reijo Hongisto (ps.). Ympäristövaliokunnan johtoon nousi vihreiden Satu Hassi.
Puolueet valitsivat valiokuntien puheenjohtajat tiistaina iltapäivällä lukuun ottamatta suurta valiokuntaa, jonka puheenjohtaja päätetään vasta tänään keskiviikkona.
Muiden valiokuntien puheenjohtajat ovat Timo Kalli (kesk.) valtionvarainvaliokunta, Annika Lapintie (vas.) perustuslakivaliokunta, Eero Heinäluoma (sd.) tarkastusvaliokunta, Kaj Turunen (ps.) talousvaliokunta, Kari Tolvanen (kok.) lakivaliokunta, Pirkko Mattila (ps.) hallintovaliokunta, Tuula Haatainen (sd.) sosiaali- ja terveysvaliokunta, Ilkka Kanerva (sd.) puolustusvaliokunta, Ari Jalonen (ps.) liikenne- ja viestintävaliokunta, Antti Kaikkonen (kesk.) ulkoasianvaliokunta, Tarja Filatov (sd.) työelämä- ja tasa-arvovaliokunta, Carl Haglund (r.) tulevaisuusvaliokunta ja Tuomo Puumala (kesk.) sivistysvaliokunta.
Myös valiokuntien rivijäsenet on valittu.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
