Paavo Arhinmäki voisi olla kulttuuripresidentti
Presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki liikkuu vaalien alla ahkerasti pääkaupunkiseudulla. Tiistaina Arhinmäki kampanjoi junamatkallaan Tikkuraitilla Tikkurilassa. Sari Gustafsson/LEHTIKUVA Kuva: Viestilehtien arkistoVasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki puhuu mielellään solidaarisuudesta ja rauhasta sekä tasa-arvosta. Ihmisten välisten erojen ja tuloerojen lisäksi myöskään alueiden väliset erot eivät saisi kasvaa.
”Ihmisten pakkautuminen kaupunkeihin ei ole eduksi kaupungeille eikä maaseudulle. Eikä maaseutua ja kaupunkia saisi asettaa vastakkain. Työn pitää jakautua tasaisesti koko maahan, sillä muuten ihmiset joutuvat muuttamaan vastoin tahtoaan”, Arhinmäki linjaa.
Maa- ja elintarviketalous pitää järjestää siten, että kaikilla on varaa ostaa kotimaista ruokaa. Siinäkin Arhinmäki vetoaa niin ruokakauppiaisiin kuin kuntien päättäjiin.
”Kotimaista myös pitää olla kaupoissa saatavilla sellaiseen hintaan, että kaikilla on siihen varaa. Julkisissa hankinnoissa kotimaisen ruuan tulee olla etusijalla,” hän sanoo.
Arhinmäki arvostelee sähköyhtiöitä joulupyhien myrskyvaurioiden liian verkkaisesta hoidosta.
”Myrskyvauriot pitää hoitaa nopeammin. Tämä oli posketon tilanne. Pitäisi tehdä kuten Ruotsissa, jossa voimayhtiöllä on kovat velvollisuudet huolehtia sähkön saannista.”
Presidenttiehdokkaan mielestä sähköverkkojen maakaapelointia ei saa maksattaa veronmaksajilla.
”Yhtiöiden pitäisi voitoistaan maksaa linjojen kaapelointi maahan, eikä nostaa siirtohintoja”, hän manaa.
Kuntien pitää olla sen kokoisia, että niillä on voimavaroja tuottaa palvelut kuntalaisille itse. Kuntien määrä siis tulee Arhinmäen mukaan vähenemään.
”Valta päättää palveluista on oltava valtuustoilla. Nyt valta on erilaisilla himmeleillä, eivätkä kunnat ole riittävän vahvoja.”
Arhinmäki on asunut koko ikänsä Helsingissä. Hänen tuntemuksensa muusta maasta perustuu matkoihin.
Kampanjan aikana hän on kiertänyt suuret kaupungit, mutta on tehnyt myös maakuntakierroksia. Kaikkiaan tilaisuuksia pidetään noin 50.
”Kymmenen vuotta olen kiertänyt Suomea. Mielestäni tunnen hyvin eri alueiden ongelmat ja vahvuudet. Jostain syystä tunnetaan ylpeyttä, jos ollaan muualta päin maata. Mutta sitä pidetään epäilyttävänä, jos ollaan Helsingistä”, hän pohtii.
Arhinmäki on istuva kulttuuri- ja urheiluministeri. Vaalikampanjassaan hän on nostanut kulttuuriteemoja esille. Ehkä hän voisi olla kulttuuripresidentti.
”Vaaleissa puhutaan aika arkisista asioista, eivätkä kulttuuriteemat ole muilla ehdokkailla esillä. Minä yritän nostaa niitä keskusteluun, sillä kulttuuri ja liikunta tuovat ihmisille hyvinvointia.”
Arhinmäen mielestä pitää huolehtia, että kulttuuria on saatavilla kaikille.
”Tukisin mielelläni sitä, että kulttuuri pääsisi liikkumaan ihmisten lähelle. Teatterit voisivat irtautua taloistaan enemmän.”
Euron kriisi on Arhinmäen mielestä järjestelmän kriisi.
”Hyvin erityyppisiä talouksia on laitettu yhteen. Järjestelmä on rakennettu hyviä aikoja varten, eikä se varaudu vaikeuksiin.”
Yksi keino varautua olisi pienentää pankkien kokoa. Siinä tapauksessa yhden pankin kaatuminen ei horjuttaisi koko rakennelmaa.
Suhteet Venäjään pitää Arhinmäen mukaan hoitaa kahden kesken suoraan.
”Venäjän-suhteita ei voi hoitaa Brysselin kautta.”
AIMO VAINIO
Kotimaista ruokaa myös pitää olla kaupoissa saatavilla sellaiseen
hintaan, että
kaikilla on
siihen varaa.
paavo arhinmäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
