Koronakriisi vaimensi kansalaiskriittisyyden – Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan purnaus valtion liiallisesta sääntelystä on liki kadonnut
Kriittisyys voi silti nousta nopeastikin, jos tuleva ohjeistus epäonnistuisi ja se koettaisiin esimerkiksi ylilyöväksi tai epäreiluksi, arvioi EVAn tutkimuspäällikkö.
Arvo- ja asennetutkimuksen mittaus tehtiin aikana, jolloin ankarimmat liikkumisen rajoitukset olivat voimassa, mukaan lukien jo purettu Uudenmaan maakunnan eristys. Kuva: Kimmo HaimiSuomalaisista yli viidennes katsoo, että valtio säätelee liikaa yksityisen ihmisen elämää ja yli 60 prosenttia torjuu väitteen. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn arvo- ja asennetutkimuksesta.
Suhtautuminen on muuttunut merkittävästi, yli 25 prosenttiyksikköä, verrattuna vuonna 2018 tehtyyn mittaukseen.
”Suomalaiset luottavat koronakriisin aikana poikkeuksellisen vahvasti sekä päätöksentekijöihin että virkamiehiin. Vallanpitäjiä normaalisti varpaillaan pitävä kansalaiskriittisyys on vaimentunut”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Hänen mukaan suomalaisille ominainen purnaus valtion harjoittamasta liikasääntelystä on liki kadonnut ja juuri nyt halu noudattaa annettuja ohjeita on erityisen suurta.
"Kriittisyys voi silti nousta nopeastikin, jos tuleva ohjeistus epäonnistuisi ja se koettaisiin esimerkiksi ylilyöväksi tai epäreiluksi."
Yli 90 prosenttia suomalaisista arvioi voivansa noudattaa viranomaisten valmiuslain nojalla antamia ohjeistuksia erittäin tai melko tarkasti. Vain viisi prosenttia kansalaisista katsoo ohjeistusten noudattamisen kohdallaan vaikeaksi tai mahdottomaksi.
Suomalaisten lainkuuliaisuus on vahvaa. Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että lakia ei tarvitse noudattaa, jos sen kokee vääräksi tai vanhentuneeksi. Yli 80 prosenttia torjuu väitteen.
Arvo- ja asennetutkimuksen mittaus tehtiin aikana, jolloin ankarimmat liikkumisen rajoitukset olivat voimassa, mukaan lukien jo purettu Uudenmaan maakunnan eristys. Kyseessä ovat mittavimmat perusoikeuksien rajoitukset sitten sotien.
Tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 26.3.–3.4. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
