Maalaisten tulvaongelmat ovat alkaneet kiinnostaa, kun vedenpaisumus uhkaa myös Poria – katso video Huittisten tulvasta
Näin keskellä talvea tulva yllätti täysin, kertoo vuodesta 1984 asti tulvasuojelutyössä mukana ollut Jukka Tuori.Poikkeuksellisen paha talvitulva on koetellut tällä viikolla Kokemäenjoen varsia.
"Näin keskellä talvea tulva yllätti täysin. Aiemmin vaivana ovat olleet kevättulvat, mutta nykyään syystulvaa on useammin kuin kevättulvaa", kertoo tulvasuojelutyössä vuodesta 1984 lähtien mukana ollut Jukka Tuori Huittisista.
Ympäristöhallinnon asiantuntijat arvioivat, että tulvaveden alle on jäänyt Huittisissa ja Kokemäellä noin 500 hehtaaria maata. Kun pakkanen on kiristynyt loppuviikolla, vesi on jäätynyt saman tien jääkentiksi peltojen päälle.
"Veden virtauksessa on valtava paine, kun koko syksy on ollut niin märkää", Tuori sanoo.
Alkuviikon hyinen viima oli omiaan aiheuttamaan jäälauttoja jokeen.
"Veden pinta hileytyi. Koskien yläpuolella matalissa kohdissa saattoi olla joki pohjasta pintaan asti tukossa. Virtaamat ovat niin kovia, että sen vuoksi tulvat leviävät peltotasangoille."
Nyt toiveissa on, että viranomaisten aikaansaama virtaaman hidastus yhdistettynä pakkassäähän toisi ratkaisun tilanteeseen.
"Kun virtamaa pidetään muutama vuorokausi alhaalla, joen pintaan saadaan jääkansi helpommin", Tuori selittää.
Yhtenäinen jääkansi lopettaisi hyydelauttojen ajelehtimisen ja patoutumisen.
"Jos jääkansi saadaan aikaan ja pahimmat tukot avattua Puolustusvoimien räjäytyksillä, virtaava vesi syö sitten jääkannen alla vähitellen hyyteet pois."
Jääkantta yritettiin saada muodostumaan jo pari viikkoa sitten, mutta silloin hanke epäonnistui. Pakkasta ei ollut tarpeeksi.
Tulvan nousua on seurattu pelolla myös joen loppupäässä sijaitsevassa maakuntakeskuksessa Porissa. Se, että tulvat uhkaavat myös Poria, on ollut tulvasuojelua edistävä asia, Tuori sanoo. Kun kaupunki uhkaa kastua, alkavat joen varren patopaikat ja tulvien ehkäisy kiinnostaa myös poliitikkoja.
"Kokemäelle Säpilänniemen alueelle suunniteltu oikaisu-uoma ratkaisisi tulvaongelmat Kokemäenjoen keskialueella ja Porissa."
Uoman avaamisesta on Tuorin mukaan ollut hakemus sisällä aluehallintovirastossa jo viisi vuotta. Hanke etenee kuitenkin hitaasti, koska alueella on pieni tulvametsä, joka on suojeltu Naturassa. Luontojärjestöt ovat vastustaneet oikaisu-uomaa.
Nyt asia on EU-komission käsiteltävänä, Tuori kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

