Työryhmä lakkauttaisikoko liikkuvan poliisin
Paikallispoliisin hallinnollisten yksiköiden määrää tulisi vähentää nykyisestä 24:stä 11:een, esittää poliisin hallintorakenneuudistusta valmisteleva valtakunnallinen hanketyöryhmä. Ryhmä luovutti ehdotuksensa sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) eilen.
Mietinnössä tuodaan julki päälinjaukset, jotka koskettavat koko poliisihallintoa ja uudistaisivat organisaation kokonaisvaltaisesti.
Työryhmä esittää liikkuvan poliisin lakkauttamista vuoteen 2014 mennessä. Sen nykyiset erityistehtävät siirrettäisiin toisten yksiköiden hoidettavaksi.
Tätä perustellaan sillä, että nykyinen malli, jossa paikallispoliisi ja liikkuva poliisi vastaavat kumpikin poliisin toteuttamasta liikennevalvonnasta, on taloudellisesti epätarkoituksenmukainen.
Työryhmä esittää alueellista keskittämistä paikallispoliisiin, jotta liikennevalvonnan nykyinen hyvä taso voidaan varmistaa myös tulevaisuudessa.
Jos liikennevalvonta järjestetään työryhmän edellyttämällä tavalla, se toisi noin 6,4 miljoonan euron säästöt ilman, että valvonnan resurssit vähenisivät.
Työryhmän mukaan poliisin palveluverkkoon ja toimipisteisiin liittyvät uudistukset tulee toteuttaa mahdollisimman asiakaslähtöisesti.
Esityksen mukaan on tärkeää turvata poliisipalvelujen alueellinen tasapuolinen saatavuus ja harvaan asuttujen alueiden turvallisuus.
Uudistuksessa säästöihin pyritään myös Poliisiammattikorkeakoulussa, Poliisihallituksessa ja Poliisin tekniikkakeskuksessa. Keskusrikospoliisiin ja Suojelupoliisiin säästöt eivät vaikuta.
Hallintorakenteen uudistamiseen tähtäävällä Pora III -hankkeella tavoitellaan 25–30 miljoonan euron säästöjä poliisin johtorakenteita keventämällä sekä hallinto- ja tukitoimintoja virtaviivaistamalla.
Poliisin resursseja loppuvuodesta 2011 arvioineen selvityksen mukaan nykyisen palvelutason ylläpitäminen johtaisi vuoteen 2016 mennessä noin 70 miljoonan euron alijäämään.
Liikkuvan poliisin, Keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisilaitoksen edustajat ja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry jättivät esitykseen eriävän mielipiteensä.
ANNIINA KESO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
