SIMONKADULLA WTO:n sekainen lokikirja
Brasilialainen Roberto Azevêdo tarttuu ensi viikolla Maailman kauppajärjestön peräsimeen tilanteessa, jossa sen kansainvälinen uskottavuus kyntää melkoisen syvällä.
Maailmanpolitiikan ja -talouden valtasuhteet ovat heittäneet häränpyllyä sen jälkeen, kun ranskalainen Pascal Lamy aloitti työskentelyn Genevenjärven rannalla sijaitsevassa järjestön päämajassa vuonna 2005.
Italialaisen Costa Concordian tavoin kansainvälisen kauppapolitiikan superjahti M/S Doha könöttää tukevasti kyljellään karilla.
Liikenne jatkuu jahdinraadosta piittaamatta: maailmankaupan jätit punovat vauhdilla keskenään erilaisia alueellisia sopimuksia.
Yhdysvallat on mukana noin tusinassa prosessissa, EU:llakin niitä on menossa selvästi yli puoli tusinaa. Kaksikko on myös potkaissut käyntiin keskinäiset vapaakauppa- ja investointineuvottelut. Kiina puuhaa omia sopimuksiaan varsinkin Afrikassa.
Kaupan esteiden määrä on lisääntynyt suurimpien G20-talouksien keskuudessa päinvastoin kuin ryhmän viralliset sitoumukset antavat ymmärtää.
Todellinen tavaravirta kulkee kuitenkin muilla vesillä. Kiinan ja Kaakkois-Aasian keskukset ovat jo nyt ohittaneet kumppaninsa Euroopassa niin kaupan keskittyminä kuin veroparatiiseina. Yhdysvallat sentään sinnittelee jollain lailla kisassa mukana vahvojen tutkimus- ja tuotekehityskeskittymiensä ansiosta.
Jos katsotaan maailman vilkkaimpia satamia, kympin sakkiin mahtuu seitsemän Kiinasta ja loputkin ovat Aasiassa. Rotterdam sijoittuu 11:nneksi ja Yhdysvaltain suurin, Los Angeles, on sijalla 16.
Tulevaisuuden keskittymät löytynevät Intian valtameren rannoilta Intiasta Lähi-idän kautta Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan.
Vanhan maailman valta-aika on siis ohi, vaikka me sen vaikutuspiirissä elävät emme sitä tahdokaan vielä ymmärtää.
Pascal Lamy on tämän tajunnut. Hän on pyrkinyt kannanotoissaan linjaamaan pidemmälle kuin se euro-amerikkalainen talouden ja politiikan eliitti, joka tuijottaa vain monikansallisten pörssiyhtiöiden edeltävän ja seuraavan vuosineljänneksen lukuja.
Kvartaalisokeuteen kuuluu muun muassa olla huomaamatta, että säästämisaste on täällä ”vauraissa” teollisuusmaissa keskimäärin vain noin puolet siitä, mihin keskituloisissa maissa päästään. Suomessa kotitalouksien säästämisaste painui peräti viime vuonna pakkaselle muutaman pienen plussavuoden jälkeen.
Nopeiden voittojen maailmaan kuuluu myös arvostella WTO:ta tarpeettomaksi, kun Dohan kauppakierroksella ei ole kyetty pääsemään ratkaisuun.
Nousevien talouksien suunnasta tätä arvostelua ei niinkään kuulla – ne haluaisivat ennemmin päivittää Dohan asialistan, jotta neuvottelut vastaisivat nykyistä tilannetta.
Eurooppalaisena Pascal Lamyn on ollut yrityksistään huolimatta mahdoton murtaa vanhoja asetelmia. Pääjohtaja ei voi yksin muuttaa järjestönsä toimintakulttuuria vaan uudistumiseen tarvitaan nyt ennen kaikkea WTO:n 159 jäsenmaata.
Roberto Azevêdo joutunee silti koko syksyn vastaamaan pommitukseen siitä, joko Dohan kierros saatetaan päätökseen Balin ministerikokouksessa joulukuun alussa vai pitääkö WTO lakkauttaa tarpeettomana.
Kumpikaan kysymys ei ole oikein asetettu. Ennemmin pitää ryhtyä määrätietoisesti keskustelemaan siitä, kuinka WTO parhaiten ohjaa ja vahtii, että maailmalla käydään niin erilaisten tavaroiden kuin palveluiden kauppaa reiluin ja läpinäkyvin säännöin.
Sosiaalisen ja ympäristön kestävyyden kriteereistäkin pitää huolehtia, mutta niihin tulee löytää pelisäännöt yhdessä muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa. WTO ei voi yksin ratkaista kaikkia hyödyke-, ihmis-, tieto- ja pääomavirtojen ongelmia, joita globalisaatio on tiellemme pysyvästi tuonut.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
