Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • ravit Humun Humu vetää pitkälle

    Sunnuntaina ajettava pääkilpailu koki tosin ikävän takaiskun jo etukäteen, kun ykkösnumerolle arvottu ruotsalainen Joke Face joutuu jäämään pois. Mukana on siten seitsemän hevosta kamppailemassa 70 000 euron ykköspalkinnosta.

    Lauantaina pääosassa ovat suomenhevoset. Suurmestaruusajo päättää T75-kierroksen tiukkaan mailin pyrähdykseen, jossa suosikkeja riittää moneen makuun.

    Kisan mielenkiintoisin nimi on viime vuonna rodun valtikkaa pitänyt Turoveli, jolle tämä vuosi on ollut vaikea. Kolme yritystä eivät ole tuottaneet vielä yhtään totosijaa.

    Viime kuussa Turoveli starttasi Härmässä, jossa tuloksena oli loppuvaiheen laukan rasittamana neljäs sija. Tapani Huopanan suojatti parantaa ja on vaativasta vastuksesta huolimatta pelihevosia.

    Lämminveritammojen mailille osallistuva Absolut Newport saattaa kerätä kierroksen kovimmat kannatusluvut, mutta vihjesysteemiin tulee sen lisäksi kaksi muuta kilpailijaa. Absolut Newportin lähtöpaikka on aika ulkona, eikä mieleisen juoksupaikan löytyminen ole yksinkertaista.

    Sisimmillä radoilla on monta tulisesti avaavaa tammaa, jotka takaavat kovan tempon. Se hyödyttää takariviin arvottuja Bosses Lilya ja Amazing Soulia, jotka saavat säästää kiriruutinsa loppuun.

    Mikko Mania on yksi päivän seuratuimmista hevosista. Matti Heikura on kilpailuttanut 9-vuotiasta oria kotiseudulla Pohjois-Karjalassa, mutta kaikki tämän vuoden kuusi starttiaan voittaneen vieskerläisen maineteot ovat kiirineet kautta maan.

    Kun se nyt uskaltautuu korkeammalle tasolle, niin tuuria ei ollut ainakaan ennakkoon. Kasirata lyhyen matkan ryhmässä on aina ikävä, ja nyt selvästi paremmista asemista pääsee matkaan huippuvireinen Humun Humu, jolla Antti Teivainen pyrkii pitämään vauhdin ennätyslukemissa.

    Mikko Mania pystyy parantamaan ennätystään sekuntitolkulla, mutta Humun Humun lyöminen tämän ulkopuolelta tuntuu turhan haastavalta. Antti Teivaisen ajokki on vihjeen ensimmäinen näkemysvarma.

    Toinen löytyy heti seuraavasta kohteesta. Pronssidivari on erittäin tasaisen oloinen lähtö, jossa Iikka Nurmosen luotsaamalla Malkinilla on paikka hallita tapahtumia alusta loppuun. Voittaminen vaatii Malkinilta täydellistä onnistumista, mutta kun vaihtoehtona on lähes kaikkien osallistujien rastiminen, tarjoaa varmaksi jättäminen ison houkutuksen.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 9 Pikkukahveli, 3 Passiton, 6 Tähti-Tino, 1 Piispalan Santeri, 12 Välkyn Tuisku, 7 Herttelin Toivo (2, 11)

    2. lähtö: 6 Absolut Newport, 11 Amazing Soul, 10 Bosses Lily (1, 4)

    3. lähtö: 2 Jaguar Point, 5 Boy Staunton (9, 4)

    4. lähtö: 5 Bad Boy Press, 10 Miraz, 12 Rocking Love, 3 Mon Amour, 9 Duquesa, 8 Herakles (6, 11)

    5. lähtö: 4 Humun Humu (8, 3)

    6. lähtö: 2 Malkin (3, 5)

    7. lähtö: 2 Camri, 3 Boker, 10 Rikelme, 1 Turoveli, 9 Siirin Älli, 5 Köppinen (6, 4)

    6 x 3 x 2 x 6 x 1 x 1 x 6 = 1296 riviä = 64,80 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 29 Toto75

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Mikkeli

    1 Piispalan Santeri/Jani Ruotsalainen 1609 24,1a 35 370 hpl 12/26,7ax 3/26,1 Ps 18.7.

    2 Tähti-Valtti/Antti Teivainen ’’ 26,1a 33 405 hlo7/25,3a 6/29,4 3/27,2 6/26,1a

    3 Passiton/Hannu Torvinen ’’ 23,4a 57 430 7/27,3 4/24,5a 2/24,3a 2/24,2a

    4 Krimori/Janne Räisänen ’’ 24,1a 58 990 5/24,5a 7/26,4a 10/25,9a 8/25,5a

    5 Tuli-Karkelo/Tapio Kukkonen ’’ 25,9a 41 690 11/26,0ax 10/32,8x 2/26,6 H 16.7.

    6 Tähti-Tino/Paavo Lappi ’’ 24,2a 56 799 2/26,4 2/26,1 3/25,7 3/23,4

    7 Herttelin Toivo/Ari Kela ’’ 23,3a 67 230 4/25,0x 9/26,1a 2/26,0a k

    8 Tosi-Jänkä/Juha-Matti Paavola ’’ 23,4a 46 640 3/24,7 7/26,8 4/24,4a 12/25,0

    9 Pikkukahveli/Esa Holopainen ’’ 24,1a 54 360 -a hll 1/24,1a 1/24,9 10/25,2ax

    10 Setelisottiisi/Teemu Okkolin ’’ 24,3a 41 845 4/24,4ax 7/31,6 4/27,2 Ps 18.7.

    11 Hurmuri-Humu/Matti Nisonen ’’ 22,7a 37 260 6/25,4a 10/29,9 2/25,1a 7/24,6a

    12 Välkyn Tuisku/Pauli Raivio ’’ 23,2a 42 830 2/24,5a 2/24,1a 1/23,2a 8/25,0

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Mikkeli

    1 Dance Photo* (US)/Hannu Torvinen 1609 10,7a 127 387 5/10,7a 4/14,2ax 1/12,7a 8/13,5a

    2 Hilight Kemp (US)/Tapio Perttunen ’’ 11,6a 80 297 3/13,0a 5/11,6a 3/13,1a 2/13,5a

    3 Xtra Hot Kemp/Esa Holopainen ’’ 11,7a 34 586 9/14,2a 4/13,5a 1/12,7a 4/14,9a

    4 Magical Queen/Pekka Korpi ’’ 10,9a 322 300 8/15,4a 9/15,5a 4/13,2a 7/12,0a

    5 Petitchanson Bigi (IT)/Tuomas Pakkanen ’’ 12,9a 33 870 2/12,9a 5/15,6a 1/13,5a 3/14,1

    6 Absolut Newport (NL)/Risto Airaksinen ’’ 12,3a 116 143 1/13,1a 5/15,3a 6/13,9 1/12,3a

    7 Dojana Komp (SE)/Ari Moilanen ’’ 12,4a 86 229 2/12,4a 9/14,7a -a hpl -a k

    8 Millstone’s Lissom/Ari Kela ’’ 13,5a 41 630 1/14,6a 7/15,0a 4/16,7a 10/17,4ax

    9 Poissa ’’

    10 Bosses Lily/Antti Teivainen ’’ 11,7a 127 350 1/11,7a 1/13,6a 7/12,6a 4/12,9a

    11 Amazing Soul/Jukka Kinnunen ’’ 10,2a 202 980 4/14,2a 2/13,1a 3/12,8a 5/11,6a

    12 Global Ocean (SE)/Miika Tenhunen ’’ 13,0a 41 235 7/17,3x 1/13,5a 3/16,7a 1/16,2

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Mikkeli

    1 Ermite/Heikki Repo 1609 14,0a 8 425 1/16,1a 8/17,1a 1/14,0a 3/15,1a

    2 Jaguar Point/Ari Moilanen ’’ 12,7a 19 730 6/14,1a 2/15,9a 1/13,1a 7/12,9a

    3 Sundsvik Chamsin/Tapio Perttunen ’’ 13,6a 15 255 2/16,4ax 1/14,9a 7/17,0 2/13,6a

    4 Donna Linda/Heikki Pellikka ’’ 15,7a 18 100 1/15,7a 2/15,7 1/14,6 1/16,3a

    5 Boy Staunton/Antti Teivainen ’’ 14,4a 16 435 10/14,5a 1/16,0a 1/15,0 10/14,4a

    6 She Wolf (DK)/Santtu Raitala ’’ 14,0a 11 495 1/16,5a 1/14,0a 2/14,5a 5/17,5

    7 White Excel/Kim Åkerlund ’’ 14,7a 15 950 3/16,1a 3/15,7a 1/14,7a 3/14,8a

    8 Tir Du Caux* (FR)/Antti Ojanperä ’’ 13,5a 16 213 5/16,0a 1/16,3a 2/14,6a 2/13,5a

    9 Jamas King Arthur/Panu Ahonen ’’ 12,9a 16 910 2/16,5a 7/17,2x 1/13,9a 1/12,9a

    10 Rikke Blåbjerg (DK)/Juha Länsimäki ’’ 13,1a 17 740 12/18,1 2/15,7a 2/14,3 hpl

    11 Vilar Lake/Henri Bollström ’’ 14,3a 18 500 6/16,7a 1/14,3a 2/14,9a 1/16,1a

    12 Passion Dream/Mika Forss ’’ 14,4a 15 370 2/15,0a 8/16,7a 2/14,5a 1/14,4a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Mikkeli

    1 Poissa 2600

    2 Mack Smiley/Juha Länsimäki ’’ 17,5a 1 950 hll 1/20,0a 5/17,5a 8/19,7

    3 Mon Amour/Jani Ruotsalainen ’’ 17,2a 1 550 hlo2/21,0a hyl5/23,7x 1/20,2 1/17,3a

    4 Callela Falcon/Pekka Ruuth ’’ 17,0a 3 830 3/19,8 -a hpl 1/20,8a hlo4/17,7a

    5 Bad Boy Press/Arto Laaksonen ’’ 15,0a 2 210 2/17,9 1/16,9a 1/15,8a 6/15,0ax

    6 Corbin Web/Tapio Kalaja ’’ 17,6a 3 430 6/20,1a 7/18,7x 1/18,6a 1/17,6a

    7 Zelle’s Escalade/Tarja Länsimäki ’’ 16,9a 3 310 2/19,9 2/16,9a 3/18,8 8/18,3a

    8 Herakles/Tapio Perttunen ’’ 15,0a 4 630 5/17,3a 6/15,0a 1/16,5a 1/17,5

    9 Duquesa/Ari Kela ’’ 15,0a 4 540 6/18,2a 3/17,7 4/15,5a 3/15,0a

    10 Miraz/Juha Utala ’’ 15,6a 3 860 2/17,3 1/18,4 1/18,8a 2/15,6a

    11 General Heel/Matti Halonen ’’ 14,9a 4 640 4/16,8a 1/17,4a 5/16,8a 1/17,7a

    12 Poissa ’’

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Mikkeli

    1 Vietteli/Risto Tupamäki 1609 25,7a 31 780 1/26,4a 5/28,4a 3/25,7a 2/26,4a

    2 Nopsan Vauhti/Ari Kela ’’ 22,8a 34 040 5/25,3ax 4/24,2a 5/22,8a 10/26,1

    3 Jottei/Mika Forss ’’ 23,6a 36 840 6/25,2a 2/23,6a 10/29,0x 1/25,2

    4 Humun Humu/Antti Teivainen ’’ 21,9a 33 490 5/26,0a 1/28,2a 2/21,9a 1/23,5a

    5 Sohvin Valle/Jani Ruotsalainen ’’ 24,5a 30 070 2/28,3 2/25,2 1/25,9a 2/24,5ax

    6 Härmän Aurora/Tapio Perttunen ’’ 22,4a 36 720 2/28,6a 3/22,4a 3/25,4 11/25,4x

    7 Nahkaparturi/Arto Hammar ’’ 22,9a 37 770 5/25,1a 4/27,8 6/22,9a 5/25,5

    8 Mikko Mania/Jarkko Kervinen ’’ 25,1a 29 900 1/25,5 1/27,0 1/25,3 1/26,6

    9 B. Tuuma/Reijo Borgström ’’ 25,0a 27 850 4/26,0a 3/25,0ax 10/27,4ax hll

    10 Tärpätti/Eero Laitinen ’’ 23,1a 33 220 1/24,5a 1/28,6a 9/27,6 14/27,7

    11 Simelius/Ari Moilanen ’’ 24,3a 31 550 8/26,7a 11/27,7a 1/24,5 9/24,3a

    12 I.P. Lennotar/Hannu Hietanen ’’ 25,2a 20 340 3/25,2a 3/28,7a 1/25,6a 9/35,7ax

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Mikkeli

    1 Prince Wind* (IT)/Pietro Gubellini 1609 12,9a 40 165 1/12,9a 6/14,1ax 4/14,2 14/17,9

    2 Malkin/Iikka Nurmonen ’’ 12,0a 30 180 hlo6/13,2a 3/15,2a 2/12,7a 1/13,5a

    3 Callela Longshot/Janne Soronen ’’ 13,6a 44 094 5/15,3a 1/17,5 3/15,3a 2/13,6a

    4 Sing For Ever/Antti Ojanperä ’’ 12,7a 28 030 3/12,7a 2/14,9a 3/14,8a 9/17,8a

    5 Shes so Lovely U.S* (US)/Mika Forss ’’ 13,2a 37 021 2/16,1a 6/14,0a 1/14,6a 1/13,2a

    6 Stepping Gigolo (SE)/Ari Moilanen ’’ 12,7a 29 490 11/15,9a 1/16,6a 1/13,5a 6/17,6

    7 Osmo Cosmos/Matti Nisonen ’’ 12,0a 32 210 2/13,2a 1/14,9a 2/12,7a 11/15,9a

    8 Reborn Excalibur (SE)/Janne Lukkari ’’ 13,4a 32 222 7/15,0a 2/15,3a 1/16,6a 5/14,1a

    9 Top Dreamcatcher (SE)/Kari Venäläinen ’’ 12,5a 49 041 4/14,6a 4/14,9a 4/12,5a 1/15,0a

    10 Pigtails (SE)/Hannu Torvinen ’’ 13,3a 42 399 3/14,7 2/17,1 8/14,0 3/13,6a

    11 Phaedra Club (IT)/Tommi Kylliäinen ’’ 13,2a 30 435 1/16,0a 1/16,3 3/17,3 5/15,1a

    12 Cankus Que/Esa Holopainen ’’ 12,7a 37 865 1/15,5a 4/14,5a 4/14,3ax 2/14,0a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Mikkeli

    1 Turoveli/Hannu Hietanen 1609 21,0a 159 730 11/29,8a 5/25,6a 8/24,1a 4/25,7x

    2 Camri/Tuomas Pakkanen ’’ 20,9a 109 644 7/24,0a 2/22,1a 5/21,1a 6/24,3a

    3 Boker/Esa Holopainen ’’ 21,0a 300 400 3/22,3a 4/26,1x 7/24,3a 3/21,8

    4 Virijori/Jani Ruotsalainen ’’ 22,2a 176 770 4/24,0 2/22,2a 2/23,5a 4/22,5x

    5 Köppinen/Ari Moilanen ’’ 20,8a 276 880 1/23,8 6/23,1a 1/23,4a 1/23,5

    6 Hullumies/Seppo Sarkola ’’ 21,0a 162 380 1/24,3a 1/22,4a 10/24,2 8/22,9

    7 Saaga S/Matti Nisonen ’’ 22,7a 86 310 2/24,7 4/25,1a 1/23,7a 3/23,3a

    8 Tapsan Tahti/Tapio Perttunen ’’ 21,5a 116 800 -a hll hml5/22,8a 3/23,7 5/22,7

    9 Siirin Älli/Ahti Antti-Roiko ’’ 23,5a 127 350 8/26,2 2/24,8 2/25,1ax 3/23,5a

    10 Rikelme/Harri Koivunen ’’ 22,9a 94 910 1/25,4 2/24,0a hlo2/25,8 1/22,9a

    Sisimmillä

    radoilla on monta tulisesti avaavaa tammaa, jotka takaavat

    kovan tempon.

    Avaa artikkelin PDF