Rankkasade aiheutti vahinkoja Oulun seudulla
Ankaran sadekuuron tuoma tulva aiheutti vahinkoja Oulussa sunnuntaina aamulla. Sähkökatkoja koettiin niin Oulussa kuin siihen kuuluvassa Kiimingissä, kertoo Kaleva. Lisää ukkosia on tiedossa etenkin maan itäosissa.Joitakin autoja sammui tulviviin alikulkuväyliin, ja teitä jouduttiin Oulun kaupungin alueella katkaisemaan.
Vettä pääsi myös useaan rakennukseen, palomestari kertoi STT:lle.
Sanomalehti Kalevan mukaan enimmillään ilman sähköä oli hieman yli 1600 taloutta. Niitä on kuitenkin saatu palautettua nopeasti, sillä enää noin 100 taloutta on ilman virtaa.
Muuallakin pohjoisessa sekä Itä-Suomessa ukkostaa tänään. Eniten jyrinää ja salamoita on luvassa Etelä-Karjalasta Ouluun ulottuvalla vyöhykkeellä ja sen itäpuolella. Lämpötilat hipovat hellettä samalla alueella.
Kaakosta virtaava ilma aiheuttaa idän ukkossään, kertoo meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitokselta STT:lle.
”Etelä- ja Länsi-Suomessa on viileämpää ja pilvistä, paitsi aivan lounaiskulmalla aurinko paistaa.”
IL: Vaihteleva sää jatkuu
Myös alkavan viikon sää on vaihtelevaa ja erilaista eri puolilla maata. Huomenna ukkoset ovat todennäköisiä idässä. Etelä-Suomessa taas voi sataa paikoin rankastikin, IL:ssä ennustetaan.
Päijänteen ympäristössä ja Koillis-Pirkanmaalla on saatu korjattua torstaisen Elviira-ukkosen jättämät sähköviat. Ukkosrintamassa esiintyneet rajut salamat polttivat kolme omakotitaloa.
Rajuilman kaatamat puut vaurioittivat ajolankoja Lahden ja Riihimäen välisellä rataosuudella. Rataliikennekeskus arvioi lauantaina korjaustöiden kestävän alkuviikkoon.
Myös Elviiran vahinkoja metsiin lasketaan edelleen. Niistä kerrotaan lisää maanantaina MT:ssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
