Neljä vasikkaa kärsi eniten Ylitornion navettapalossa
Eläimet saatetaan joutua lopettamaan. Palo alkoi oven hitsauksesta.Ylitornion tämänpäiväisessä navettapalossa ei kuollut yhtään eläintä, vaikka 60–70-päinen karja oli palon syttyessä navetassa.
"Eläinlääkäri tulee kuitenkin arvioimaan neljän savukaasuista pahimmin kärsineen vasikan tilanteen, ja ne saatetaan joutua lopettamaan", Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Lauri Manninen kertoo MT:lle sunnuntaina iltapäivällä.
Pahemmilta tuhoilta vältyttiin isäntäväen hoitaman tehokkaan alkusammutuksen ja eläinten evakuoinnin ansiosta. Tulipalo oli syttynyt ulko-ovea hitsaustöissä.
Hälytys Raanujärventielle oli tullut aamukymmenen jälkeen ja paikalle lähetettiin toistakymmentä pelastusyksikköä. Iltapäivällä ne olivat jo poistuneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
