UUTISTAUSTA Pääsihteeri kävi kylässä

Naton tanskalainen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen kävi toissa viikolla pikavierailulla Suomessa. Monille jäi käynnistä se vaikutelma, että pääsihteeri kävi taivuttelemassa Suomea osallistumaan Islannin ilmavalvontaan. Näin ei kuitenkaan ollut.

Pääsihteerin monien murheiden joukossa on yksi hyttysen henkäys, osallistuuko Suomi vai ei.

Suomelle itselleen päätöksellä sen sijaan on suuri merkitys. Ei sotilaallisesti, vaan koska lähialueilla tehdään päätelmiä siitä, millainen naapuri Suomesta on tullut. Pohjolassa halutaan nähdä, kannattaako Suomi pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämistä todella vai ovatko sen puheet vain tyhjää hölinää.

Baltiassa mitataan, kuinka pitkälle suomettuminen on edennyt. Ja Moskovassa suomalaisten poliitikkojen epäröinti ja perinteisen ulkopoliittisen yksituumaisuuden murtuminen lujittaa uskoa siihen, ettei Suomen houkutteleminen Euraasian unionin jäseneksi sittenkään ole aivan tuulesta temmattu ajatus.

Kaikkialla on varmasti pantu merkille, että entinen puolustusministeri ilmoitti asiasta kysyttäessä, ettei hän ylipäätään ymmärrä, miksi, miten ja mitä

varten Suomen ilmavoimat rauhan aikana harjoittelee.

Hän on hyvässä kansainvälisessä seurassa – samaa ihmetteli

taannoin Suomessa käynyt kenraali Nikolai Makarov.

Entä miksi sitten Fogh

Rasmussen tuli Suomeen? Hän halusi kertoa maamme eturivin poliitikoille ja Suomen ulkopoliittiselle eliitille – sellaisena kai Maanpuolustuskurssiyhdistyksen jäsenkuntaa voidaan pitää – kaksi asiaa.

Ensimmäinen koski Naton perinteistä roolia: turvatakuita ja aluepuolustusta. Vaikka jäsenmaat ovat leikanneet puolustusmenojaan, vaikka suuret jäsenmaat pelaavat omia pelejään pienempien jäsenmaiden kustannuksella ja vaikka Euroopan ja Yhdysvaltain suhteissa on vakavia jännitteitä, Nato pystyy puolustamaan mitä tahansa jäsenmaataan millaista hyökkäystä vastaan tahansa.

Nato on myös poliittisesti valmis torjumaan jäseniinsä kohdistuvia turvallisuusuhkia, jos ne syntyvät liittokunnan oman alueen ulkopuolella, ja se kykenee siihen sotilaallisesti. Suomea nämä asiat eivät koske. Sillä ei ole paikkaa pöydissä, joissa päätökset sotilaallisen voiman käytöstä tehdään.

Pääsihteerin toinen viesti koski niin sanottua uutta Natoa, ja se on Suomessa tuntemattomampi. Liittokunnan voimallisin sisäinen kehitystyö tähtää Naton kriisinhallintakyvyn ja yhteistyönvaraisen turvallisuuden kehittämiseen. Näissä hankkeissa Suomi on ollut mukana aikaisemmin ja sen panosta arvostetaan. Samalla Suomen puolustusjärjestelmät on rakennettu yhteensopiviksi Naton järjestelmien kanssa.

Pääsihteerin viesti oli tämä: näillä uusilla aloilla Suomella on runsaasti käyttämättömiä mahdollisuuksia, joita voidaan edistää siitä riippumatta, aikooko Suomi hakea Naton jäsenyyttä vai ei.

On tietenkin Suomen oma asia, halutaanko mahdollisuuksia käyttää hyväksi. Mutta jos tavoitteena on itsenäisen puolustuksen uskottavuuden edes jonkinlainen säilyttäminen oloissa, joissa naapurimme ovat sotilaallisesti meihin nähden ylivertaisia tai meitä paremmin turvassa, vanhoja aseita on korvattava uusilla ja uusia asejärjestelmiä otettava käyttöön vähintään samaa tahtia kuin muutkin. Kumpi lopulta tulee kalliimmaksi – tehdä kaikki yksin vai tehdä hankintoja yhdessä – sitä ei tarvitse pitkään pohtia.

Naton pääsihteerin käynnin alla Suomessa vieraili Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev. Myös hänellä oli turvallisuuspoliittisia tuomisia. Suomen osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan hän totesi, että sen suomalaiset saavat päättää miten haluavat. Mutta mitä Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen tulee, siitä pitää järjestää kansanäänestys.

Moni suomalainen tuntui pohtivan, kumpi ilmoituksista osoitti suurempaa suopeutta Suomea kohtaan. Harva pysähtyi miettimään, milloin näitä asioista koskeva lausuntokierros on jälleen alkanut kulkea Moskovan kautta.

Avaa artikkelin PDF