OP Ryhmän Ritakallio: "Olisi parempi, jos EKP tarkastelisi pankkikohtaisesti vakavaraisuutta"
OP Ryhmä maksoi asiakasomistajilleen 8. helmikuuta vuoden 2019 tuotto-osuuksien korkoina 97 miljoonaa euroa.
OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio esitteli keskiviikkona ryhmän viime vuoden tilinpäätöksen. Kuva: Vesa LaitinenTulosjulkistaja OP Ryhmä jakoi vuoden 2019 tuotto-osuuksien korot asiakasomistajilleen maanantaina 8. helmikuuta. Jakoon meni yhteensä 97 miljoonaa euroa.
Viime vuoden tuotto-osuudet finanssiryhmä maksaa ensi lokakuussa eikä kesäkuussa kuten normaalisti se on tehnyt. Tuotto-osuuksien tuottotavoite vuodelle 2020 oli 3,25 prosenttia. Summa ei ylitä EKP:n suositusta voitonjaon enimmäisrajoista.
Suuria pankkeja valvova Euroopan keskuspankki EKP on suosittanut pankkeja pidättäytymään osinkojen maksusta tai muusta voitonjaosta viime keväänä. Koronavisruspandemia on heikentänyt talouskehitystä merkittävästi ja EKP halusi turvata, että pankeilla on riittävästi omaa pääomaa kattamaan mahdolliset luottotappiot.
Suomalaispankit ovat pääomarakenteeltaan Euroopan vahvimpia. Myös OP Ryhmä kuuluu vakavaraisuudeltaan vahvimpiin. Järjestämättömien saamisten osuus luotto- ja takauskannasta oli viime tilivuonna 2,0 prosenttia. Lähes kaksinkertaistuneenakin osuus on erittäin pieni.
OP Ryhmän CET1-vakavaraisuus oli syyskuun 2020 lopussa vahva 18,3 prosenttia. Vastuullisena toimijana OP Ryhmä noudattaa EKP:n antamia suosituksia.
Ovatko suomalaispankit sijaiskärsijöitä, kun EKP huolehtii eteläisen Euroopan finanssilaitosten heikosta vakavaraisuudesta ja niiden tuloksenjakokyvystä?
"En sanoisi sijaiskärsijöitä...viime kädessä meille vahvoillekin pankeille on tärkeää, että luottamus Euroopan pankkijärjestelmään säilyy. Me pidämme tärkeänä sitä, että pankkikohtaista tarkastelua olisi enemmän kuin tähän asti on ollut. Uskomme, että jatkossa tarkastellaan pankin tunnuslukujen pohjalta näitä asioita (vakavaraisuus, tuloksenjakokyky)", pääjohtaja Timo Ritakallio vastasi Maaseudun Tulevaisuudelle.
Lue aiheesta lisää: Koronaa ei vielä nujerrettu – OP-ryhmä varoittaa myös vuoden 2021 tuloksen putoavan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
