Helsinki-Vantaan lentoasema ei jäänyt ainoaksi kömmähdykseksi – satamissa alkoi Ylen mukaan tiukempi valvonta vasta tänään
Helsingin satamiin kerrotaan edelleen tulleen parisensataa matkustajaa päivässä.Ulkomailta laivalla Helsinkiin saapuvia matkustajia on alettu ohjata aktiivisesti karanteeniin vasta tänään. Ylen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antoi määräyksen satamien valvonnan tiukentamisesta keskiviikkona.
Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kertoo Ylelle, että karanteenikäytäntö laajennettiin lentoasemalta satamiin torstaiaamuna.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajien tiukempi kontrolli otettiin käyttöön viime viikon perjantaina. Matkustajia on kuljetettu siitä lähtien takseilla koteihinsa ympäri Suomen, jotta he eivät käyttäisi julkisia liikennevälineitä ja pääsisivät suorinta tietä koteihinsa kahden viikon karanteeninomaisiin oloihin.
Niille tulijoille, joilla ei ole majapaikkaa, on alettu järjestää majoitus.
Oireista kärsivät ohjataan puolestaan terveydenhuollon piiriin.
Julkisten liikennevälineiden käyttö on Ylen mukaan ulkomailta tulevilta matkustajilta kielletty.
Laivaliikenne on hiljentynyt huomattavasti, mutta edelleen matkustajia kerrotaan tulleen Helsingin satamiin parisensataa päivässä.
Hallitus kertoi maanantaina aloittavansa pikaisesti valmistelut laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi epidemiatilanteen takia. Asiasta kerrottiin samassa yhteydessä kuin pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamisesta. Tavara- ja rahtiliikenne saa jatkaa normaalisti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

