Pilvenpiirtäjä puusta? Stora Enso: Miksei!
Stora Enso on toimittanut puukerrostalorakentamisen elementtejä yli 15 000 rakennuskohteeseen eri puolille maailmaa.
Jätkäsaaren puuelementeistä rakennetut Wood Cityn asuintalot ovat jo valmiita. Koko puinen helsinkiläiskortteli valmistuu muutaman vuoden kuluessa. Kuva: Jarkko SirkiäPuurakentaminen on trendinomaisessa kasvussa, mutta Suomeen puukerrostalorakentaminen tulee ennemminkin jälkijunassa kuin eturintamassa.
"Puurakentamisen osuus asuinkerrostaloissa on Suomessa vain 6–7 prosentin luokkaa. Pientaloissa osuus on jopa 90 prosenttia", tietää Stora Enson kehityspäällikkö Antto Kauhanen.
Hallituksen tavoitteena on muun muassa ARA-korkotuen avulla kaksinkertaistaa puurakentamisen määrä, mutta muutos rakentamisen tapoihin vie aikaa:
"Tapa rakentaa on syvällä yritysten toimintatavoissa. Rakennussäädöspohjaa on tasapuolistettu, mutta materiaalien yhdenvertaistamiseksi riittää vielä kehitettävää", Kauhanen vertaa puurakentamista muihin materiaaleihin.
Stora Enso on puukerrostalorakentamisen keskeisissä elementeissä kuten ristiin liimatun puun, clt:n valmistajana maailman toiseksi suurin. Metsäyhtiö on toimittanut tuotteitaan yli 15 000 rakennuskohteeseen eri puolille maailmaa. Eteläisin kohde on ollut Australian Tasmaniassa, pohjoisin Huippuvuorilla. Clt:n ja lvl-viilupuun valmistamiseen käytetään kuusta.
Suurin osa Stora Enson massiivipuuelementtien toimituksista suuntautuu Eurooppaan. Parhaillaan rakennetaan esimerkiksi Googlen pääkonttoria Lontoossa Stora Enson elementeistä.
Puukerrostalon maailman valloitus olisi hyvin voinut alkaa Suomesta, koska ilmastonmuutos puhuttaa, ja kansantaloudellisestikin puun jalostusarvoa on järkevää nostaa puurakentamisella.
Maan suurimman puutoimistorakennuksen rakentaminen Jätkäsaaressa alkoi 1,5 vuotta sitten. Muualla Euroopassa, Pohjoismaissakin, puukerrostaloja on noussut jo toistakymmentä vuotta.
Kunnat ja kaupungit ovat löytäneet puuelementtirakentamisen, puukouluja ja -päiväkoteja on rakenteilla myös Suomeen. Yksin Itävaltaan Stora Enson elementeistä on rakennettu jo 50 koulua.
Suomen korkein puurakenteinen kerrostalo on Joensuuhun viime vuonna valmistunut opiskelija-asuintalo Lighthouse. "Majakka" kurottaa neljällätoista kerroksellaan melkein viidenkymmenen metrin korkeuteen.
Voisiko puuelementeistä rakentaa pilvenpiirtäjän, missä menee korkeusraja?
"Suunnittelussa on jo 70–100 metriä korkeita rakennuksia esimerkiksi Amsterdamissa ja Vancouverissa", Kauhanen vastaa.
Fakta:
Puurakentajan elementit
Puukerrosrakentamisen keskiössä ja kantavina elementteinä ja palkkeina toimii ristiin liimattu puu eli clt (cross laminated timber). Ensimmäisen clt-tehtaan Stora Enso investoi vuonna 2007 Itävallan Bad St Leonhardiin. Sen jälkeen metsäyhtiö investoi tehtaaseen Itävallan Ybbsiin.
Varkauden lvl- eli viilupuutehdas (laminated veneer lumber) valmistui 2015. Neljäs tehdas Ruotsin Gruvonissa aloitti toimintansa viime vuoden keväällä.
Massiivipuuelementtien liiketoiminta kuuluu Stora Enson Wood Products -divisioonaan. Divisioonan osuus konsernin koko liikevaihdosta on 15 prosenttia (2018).
Lue lisää: Miljoona hiilikiloa kevyempi puurakennus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
