päivän kysymys Tarvitaanko Suomessalukutaito-päivää?
Tänään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää.
Tarvitaanko teemapäivän viettoa korkean lukutaidon maaksi mielletyssä Suomessa, tutkija Sari Sulkunen Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksesta?
Ehdottomasti tarvitaan. Lukutaidon vaatimuksia pitää päivittää koko elämän ajan. Lukutaito muuttuu, ja voi olla, että vaikka teknisesti osaa lukea sanoja ja lauseita, tekstin ymmärtämisessä on isoja vaikeuksia.
Teemapäivä herättelee tietoisuutta ja rohkaisee aikuisia hakemaan apua. Monesti heikot lukemisen taidot ovat tabu, jota häpeillään juuri tällaisessa korkean taitotason maassa.
Mistä apua saa?
Jos lukeminen jo koulussa oli takkuista, voi epäillä kognitiivista lukemisvaikeutta eli jonkinasteista luki-häiriötä. Esimerkiksi Helsingin seudulla erilaisten oppijoiden yhdistys järjestää testejä ja auttaa eteenpäin. Sieltä lähtisin kysymään, onko omalla paikkakunnalla vastaavaa yhdistystä tai lukutaitokursseja.
Milloin voi epäillä, ettei kaikki ole kohdillaan?
Vuosi sitten julkistettiin viimeisin aikuistutkimus, josta selviää, että peräti kymmenen prosenttia suomalaisista lukee niin heikosti, että arkipäivän lukemistehtävät tuottavat vaikeuksia. Tällaisia vaikeasti luettavia ja ymmärrettäviä papereita ovat esimerkiksi päivähoidon ja koulun tiedotteet sekä veroilmoitusten täyttöohjeet. Yksi tapa parantaa lukutaitoaan on vain sitkeästi lukea ja lukea.
Projektisuunnittelija Minna Salonen Selkokeskuksesta, luennoit tänään Tampereella aiheesta ”lukeminen kuuluu kaikille”. Mikä on viestisi?
Se, että lukuhetket kuuluvat kehitysvammaisten ihmisten ja vanhusten hyvään arkeen. Lukuhetkissä työntekijät lukevat joko pienryhmissä tai kahden kesken asiakkaiden kanssa näiden toiveiden mukaisia tekstejä. Kyse on tahdon asiasta. Lukeminen edistää ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan ja tuo hyvää mieltä. Sitä muistutamme teemapäivänä.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
