Musta Buick söi nuorukaisen rahat
n MT:n ”Minun autoni” -palstalla esitellään autoja, jotka
ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita
autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen:
Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.
konstaapeli istui ratin taakse ja halusi kokeilla autoa. Istuin vieressä ja katselin, kun hän ihmetteli vaihteensiirtäjää.
Hämmennystä kesti ja kesti. Sitten sanoin, että ”siittä vaan D:llä etteenpäin”. Ei tapahtunut mitään.
Lopulta poliisi nousi ulos, kun ei saanut autoa liikkeelle. Hän toivotti hyvää matkaa ja unohti ylikuormituksen.
Muutaman kuukauden kuluttua vaihteisto rikkoutui. ”Kun kerran rikot niin korjaat kanssa”, isä sanoi.
Auto olisi pitänyt lähettää Helsinkiin Nikolajeffille, koska Oulussa kukaan ei ymmärtänyt siitä mitään. Niinpä päätin itse ryhtyä hommiin.
Vaihteistosta oli pakkikytkin sulanut, ja primääripumpun pannat piti vaihtaa. Kyllähän siinä muutama hikipisara taisi tipahtaa. Joitakin viikkoja kului ennen kuin ”Buicci” oli taas kunnossa. Oli se aikamoinen suoritus 19-vuotiaalta.
Ikävä on autoa yhä. Olisi pitänyt olla viisas ja säilyttää se.
Nyt sillä olisi arvoa, mutta nuori mies tarvitsi rahaakin.
ILKKA VASKIVUO
Oulu
Ensimmäisen autoni omisti isäni, mutta minulla oli siihen käyttöoikeus heti ajokortin saatuani. Auton sain vasta muutamaa vuotta myöhemmin perintönä.
Isäni oli mobilisti, hän omisti useita erikoisia autoja. Samoin pappani, joka siirtyi 30-luvulla hevosajurista autonkuljettajaksi Vaasan Höyrymylly Oy:ssä Oulussa.
Pappani motto oli: Vaunun pitää olla erityislaatuinen ennen kuin se kannattaa hankkia, ja hyvä vaunu kannattaa aina mieluummin ostaa kuin jättää ostamatta.
Pappa ei halunnut käyttää sanaa auto. ”Vaunu” tuli sieltä hevosajoilta, ja oli hänen mielestään sanana arvokkaampi kuin auto.
Sain siis jo 19-vuotiaana käyttööni vuoden 1956 Buick Electra 225:n. Se oli bensasyöppö: sadalla kilometrillä paloi 25–30 litraa, joten pitkiä ajoja ei nuorimies sillä ajellut.
Autossa oli V8-kone ja automaattivaihteet. Tuota mallia tuotiin Suomeen vain kolme kappaletta.
Myöhemmin myin autoni. Muutama vuosi sitten kuulin, että se on yhä hyvässä kunnossa.
Oli vuosi 1967. Olimme velipoikani ja hänen luokkatoveriensa kanssa perustaneet Porkkanas Unlimited -yhtyeen. Se sijoittui vuonna 1969 kolmanneksi Suomen rockyhtyeiden mestaruuskilpailuissa Vaasassa.
Sinä kesänä palasimme viikonloppukeikalta Oulusta kotiimme Haukiputaalle. Oli leppoisa kesäyö, kun poliisi pysäytti meidät Tuiran siltojen jälkeen.
Auto oli täynnä soittajia ja heidän tyttöystäviään, yhteensä kahdeksan matkustajaa eli huomattava ylikuorma.
Poliisi pyysi ensin auton paperit ja ajokorttini. Sen jälkeen
Sen jälkeen konstaapeli
istui ratin taakse,
ja halusi
kokeilla autoa.«
ILKKA VASKIVUO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
