Sähkön kulutuksen ennätys – Venäjä pelasti!
Perjantaiaamuksi ennustetaan historian suurinta kulutuspiikkiä. Sähköä on riittänyt Venäjän tuonnin ansiosta.Suomen sähkön kulutus käväisi torstaina aamulla yli 14900 megawattia, mikä on samaa tasoa vuodelta 2011 olevan ennätyksen kanssa.
Perjantaiaamuksi Fingrid ennustaa kulutuksen edelleen kasvavan ja silloin saatetaan puhkaista historian ensimmäistä kertaa 15 gigawatin kulutusennätys, toteaa suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen kantaverkkoyhtiö Fingridistä.
Kaukosen mukaan tilanteesta on selvitty osin siksi, että Venäjältä tuodaan sähköä niin paljon kuin linjoille mahtuu. Venäjän uudenvuoden lomien takia kulutus on pientä ja sähköä on voitu myydä Suomeen.
Tilanne muuttuu tukalammaksi, jos Suomessa kulutus pysyy näin korkealla myös ensi viikolla, kun väki palaa Venäjällä töihin. Ennusteet lupaavat sään lauhtuvan viikonloppuna, Kaukonen kertoo.
Kulutus ylitti torstaina aamulla ensimmäisen kerran 14000 megawattia tänä talvena. Samalla sähkön pörssihinta nousi lähes 100 euroon megawattitunnilta lähes koko Pohjolassa ja Baltiassa.
Sähkö on kallista, mutta syksyllä hinta käväisi hetkittäin 200 eurossa, kun kulutus kasvoi ennustettua isommaksi.
Kaukosen mukaan kulutus on kasvamassa korkeaksi jo torstaina illalla, kun ihmiset palaavat töistä kotiin.
Venäjän ohella sähköä on tuotu Ruotsista lähes ennätysmäärä, samoin Virosta.
Sen sijaan tuulivoiman tuotanto on pysynyt pienehkönä. Tilanne voi muuttua perjantaina, kun matalapaine leviää Pohjois-Suomeen.
Fingrid luokittelee tilanteen edelleen normaaliksi. Kaukosen mukaan reservissä on edelleen kaikki nopeasti käyttöön otettavat lisävoimalat ja pientä reserviä on myös muualla.
Suomeen tuotiin torstaina aamulla sähköä hetkittäin yli neljännes kulutuksesta, mikä on lähes yhtä paljon kuin ydinvoimalla ja vesivoimalla yhteensä tuotettiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


