”Ilmastonmuutos kaikkeinvakavin ympäristöongelma”
vuosi 2012
Maailmanpankin tuore raportti on kylmäävää luettavaa. Nykymenolla edessä on neljä astetta lämpimämpi maailma, jota luonnehtivat ruokapula, äärimmäiset helleaallot ja elämää uhkaava merenpinnan nousu.
Maaseudun Tulevaisuuden haastatteleman Ville Niinistön mukaan Dohan ilmastokokous saavutti tavoitteet, jotka sille oli asetettu kansainvälisten ilmastoneuvottelujen pitämiseksi raiteillaan. Itse asian eli ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta se oli täysin riittämätön.
Kokous kuitenkin näytti suuntaa, sillä vuonna 2014 pitäisi maailmanlaajuisesti sopia päästövähennysten kunnianhimon nostamisesta jo vuoteen 2020 mennessä. Neuvottelut keskittyvät nyt uuden, kaikkia sitovan sopimuksen aikaansaamiseen vuonna 2015.
Niinistö iloitsee, että luonnonsuojelu on saanut Suomessa lisää kannatusta.
”Luontoarvojen merkitys ymmärretään myös ihmisen hyvinvoinnin ja talouden kannalta. Sen havaitsi uusien kansallispuistoehdotusten saamasta laajasta kannatuksesta.”
Niinistön mielestä Talvivaaran katastrofi osoitti, että ympäristöä kuormittavien elinkeinojen, kuten kaivosteollisuuden ja turvetuotannon, ympäristösääntelyä on syytä kiristää.
”Talvivaara herätti suomalaiset näkemään, että lyhyen tähtäimen taloudellinen hyöty ei oikeuta pysyvää ympäristön pilaamista, korvaamatonta haittaa matkailu- ja muille elinkeinoille, alueen asukkaille koituvaa vahinkoa eikä luontoarvojen menetystä”, ministeri pohtii.
Tapaus korosti myös riippumattoman ja hyvin resurssoidun ympäristöhallinnon tarvetta.
Niinistön mukaan aluehallinnon kehittämistä arvioidaan hallituksessa selvitysten pohjalta alkuvuodesta. Myös ympäristönsuojelulain uudistus on tarkoitus viedä läpi.
Niinistö iloitsee Itämeren suojelutyön edistymisestä. Venäläisen Fosforit- lannoitetehtaan fosforipäästöjä on saatu kuriin suomalaisten viranomaisten ja John Nurmisen Säätiön avulla.
”Vaikka valitettavia ympäristöongelmia ilmenee, on niiden esilletulo myös edellytys niiden korjaamiseksi. Suomenlahden tila on ollut viime vuodet paranemassa ja tämä entisestään parantaa tilannetta”, Niinistö toteaa.
Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan (MT 14.12.) vastaavia jättikokoisia lannoitetehtaita on Itämeren valuma-alueella useita, joten työtä meren suojelemiseksi riittää.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
