Ruuan veroalet nostivat kaupan tulovirtaa maitoketjussa
Kauppa kasvatti osuuttaan kotimaisten maitotuotteiden kuluttajahinnoista vuosien 2008 ja 2012 välillä, tiistaina julkistettu tutkimus kertoo. Teollisuuden osuus pysyi ennallaan ja tuottajien laski hiukan.
Varsinkin ruuan arvonlisäveron alennukset ovat kasvattaneet kaupan tulovirtaa maitoketjussa. Tutkija Ari Peltoniemen mukaan kaupan osuus on useimmissa tuotteissa kasvanut veropäätösten vuoksi.
Professori Jyrki Niemi pitää yllättävänä, että kaupan osuus jatkoi voimakasta kasvuaan myös vuoden 2008 jälkeen.
”Kauppa otti 2000-luvulla portinvartijan roolin, jonka seurauksena sen osuus alkoi kasvaa. Olisin odottanut, että kasvu olisi jo tähän mennessä hidastunut.”
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Jari Lepän (kesk.) mielestä kaupan osuuden kasvuun on puututtava.
”Kilpailulaki on ajastaan jälkeen jäänyt, se pitää uudistaa. Nyt esimerkiksi tuontia ei tulkita kilpailuksi, mutta maahan tuodaan ruokaa suuria määriä.” Sivu 4
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
