Sellit kutsuvat Lappajärvellä
Varsinaiset sellit ovat varsin kolkkoja työpisteitä. Niitäkin on kuitenkin tarvittaessa mahdollisuus käyttää. Tomi Olli Kuva: Viestilehtien arkistoLappajärvellä kirjanpitäjä tai graafikkokin voi nyt työskennellä sellissä.
Kaksi nimismiehen huonetta sai uuden ulkoasun tyhjillään olevalta poliisiasemalta. Noin kymmenen neliön kokoiset tilat kulkevat paikan henkeen sopivasti nimillä Selli 1 ja Selli 2.
Suunnitelmissa oli ottaa myös varsinaiset sellit käyttöön, mutta niiden kolkkous vesitti idean. Lappajärven kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemen mukaan sellejäkin voi kuitenkin käyttää.
”Pääpaino on varsinaisissa konttorihuoneissa, jotka muuttuivat työpisteiksi. Mikäli kuitenkin esimerkiksi joku luovan kirjoituksen harrastaja välttämättä haluaa tehdä töitä sellin rauhallisessa tunnelmassa järjestämme tarvittaessa asian”, Lehtiniemi hymyilee.
Kunnanjohtajan mukaan idea tilojen uusiokäytöstä syntyi matkailijoiden toiveiden pohjalta.
Paikkakunnalle saapuvia mökkeilijöitä ja muita lomailijoita halutaankin kuunnella herkällä korvalla, sillä heidän ansiostaan noin 3 000 asukkaan kunnan väkimäärä jopa kolminkertaistuu kesän aikana.
”Olemme saaneet varsinkin kesäasukkailta pyyntöjä ajanmukaisilla internetyhteyksillä ja riittävällä kalustuksella varustetuista etätyöpisteistä. Haluammekin tällä tavalla vastata lomalaisten toiveisiin ja lisätä heidän viihtyvyyttään.”
Lehtiniemen mukaan etätyöpisteet mahdollistavat osaltaan vieraiden pidemmän viipymisen paikkakunnalla.
”Työaskareet voi hoitaa kätevästi uusissa tiloissa, eikä hommien vuoksi tarvitse keskeyttää lomaa. Rauhallinen työpiste sopii mainiosti vaikkapa perhelomaa viettävälle isälle tai äidille, joka tarvitsee välillä seesteisen työympäristön.”
TOMI OLLI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
