Maataloustuista vaikeat neuvottelut
Valtio ja tuottajajärjestöt neuvottelevat maatalouden ensi vuoden tukiratkaisusta tänään. Yhteisen sopimuksen aikaansaaminen on epävarmaa.
Kun tukiratkaisusta on tulossa tukien leikkausratkaisu, MTK:n on hyvin vaikea olla siinä mukana, MTK:n johtokunta linjasi tiistain kokouksessaan. Jotta sopimista voisi harkita, johtokunta asetti vähimmäisehdoksi nopeat toimet maatilojen maksuvalmiuden turvaamiseksi, vakauttamispaketin.
Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee johtokunnan mielestä se, että tuottajahinnat ovat laskeneet.
Lisäksi ensi vuoden tuet ovat edelleen viivästymässä, vaikka Maaseutuvirasto Mavi lupasikin niihin joitakin aikaistuksia tiistaina.
Tukiratkaisussa Marttila toteaa valtion budjetin olevan armoton.
”Mutta niin on myös viljelijöiden tilanne”, hän muistuttaa.
Ensi vuoden kansalliset tuet pienenevät, koska Etelä-Suomen tukia siirtyy EU:n cap-tukiin. Sen jälkeen tukia leikataan koko maassa vielä noin 25 miljoonaa euroa.
Jos tukineuvotteluissa ei päästä sopimukseen, valtiolla on oikeus ilmoittaa, että se tekee ratkaisun yksin.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
