Konkelot, kolvit ja hongankolistajat
PAIKANNIMI KERTOO
Konginkankaan nimeä on verrattu sanoihin konkali ja konkelo. Sanalla on tarkoitettu toisen puun varaan kaatunutta puuta sekä puussa olevaa mutkaa tai polveketta.
Konkeloksi on sanottu myös onttoa tai lenkoa puuta.
Kolvananuuron nimeä on selitetty sanalla kolva. Enon alueella kolvipetäjäksi sanottiin vanhaa hidaskasvuista mäntyä, jossa oli oksia vain latvassa.
Kolvi on lainaa saamesta. Pohjoissaamen goalvi merkitsee hujoppia ja roikaletta. Hujoppien ryhmään kuuluu suomen hongankolistaja.
Uuro tarkoittaa rotkoa. Kolvananuuron rotkovajoama on syntynyt noin kaksi miljardia vuotta sitten. Alue on tunnettu rikkaasta sieni- ja putkilokasvilajistosta.
Kelopuuta tai kaskettaessa pystyyn jätettyä puuta on sanottu patviksi. Lieksaan ja Ilomantsiin rajoittuvan Patvinsuon alueella raivattiin ensimmäiset uudistilat 1600-luvulla.
Sanalla kara on monia merkityksiä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi pystyyn kuivunutta puuta. Tämä merkitys voi olla Espoon Karakallion taustalla.
Myös Espoon nimen juuria on kaivettu metsästä. Lähellä Espoonkartanoa sijaitsi keskiajalla Espabyn kylä. Nimen takana arvellaan olevan haavikkoa merkitsevä äspe.
Haavan mukaan on nimetty paljon paikkoja. Harvinaisena ja erottuvana puuna haapa on soveltunut hyvin nimeämiseen.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
