Video paljastaa, miten huonossa kunnossa Keski-Suomen tiet ovat – "Surkeassa kunnossa ne ovat kaikki"
Rengaskauppias ei ole nähnyt nykyisenlaisia reikiä asfaltissa vuosikausiin.Valokuvaaja Petteri Kivimäki kuvasi viime viikolla videon Keski-Suomen teistä. Video näyttää, miten heikossa kunnossa tiet maakunnassa ovat.
Nelostiellä Jyväskylässä kuvatulla osuudella näkyy, kuinka tiessä on aivan selkeitä monttuja. Monttuja on toisaalta videon perusteella myös ainakin Laukaantiellä Jyväskylässä sekä Muuramessa.
Monttuja on Kivimäen mukaan myös muualla maakunnassa. Ne ovat hänen mukaansa painottuneet tietyille teille.
"En usko, että tämä on ollenkaan Jyväskylän ongelma", hän arvioi.
Joutsasta tavoitettu Kivimäki kehuu, että siellä tiet ovat taas todella hyvässä kunnossa. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei hän ole tutustunut vaikkapa Multian ja Keuruun teiden kuntoon.
Jyväskyläläisen rengasliikkeen Rengasnuoran toimitusjohtaja Jarmo Nuora on Kivimäen kanssa samaa mieltä Keski-Suomen teiden kunnosta.
"Ne ovat karmeassa kunnossa jopa kaupunkialueella", hän sanoo.
Rengaskauppias antaa esimerkin tämän kuun ensimmäiseltä lauantailta. Tuona päivänä rengasliikkeen pihaan tuotiin kaikkiaan seitsemän rengasvaurioista autoa. Kaikki niistä oli ajettu routamonttuihin.
Teiden huonolle kunnolle Nuora ei lähde suoraan syytä sanomaan. Hän kuitenkin pohtii, että huono kunto liittyy jollain tavalla teiden kunnossapitoon.
"Eihän tommoisia asfalttireikiä ole ollut vuosikausiin. Nyt se on todella yleistä", Nuora toteaa.
Nuora ei lähde arvioimaan, mitkä ovat mahdollisesti Keski-Suomen kolme surkeimmassa kunnossa olevaa tieosuutta.
"Surkeassa kunnossa ne ovat kaikki", hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

