Helsingissä, Tampereella ja Turussa asuntojen hinnat nousivat
Kuopiossa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Oulussa hinnat sen sijaan laskivat.
Hintakehitys eriytyi myös pääkaupunkiseudun sisällä. Vaikka Helsingissä hinnat jatkoivat ripeää nousuaan, niin Espoossa ja Vantaalla kirjattiin laskua runsaat puoli prosenttia vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenVanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet isoissa kasvukeskuksissa vuoden takaiseen nähden, ilmenee Tilastokeskuksen neljännesvuositiedoista.
Heinä-syyskuussa asuntojen hinnat nousivat Helsingissä 2,9 prosenttia, Tampereella 2,4 prosenttia ja Turussa 3,0 prosenttia vuoden takaisesta.
Sen sijaan Lahdessa, Jyväskylässä ja Oulussa hinnat laskivat suunnilleen kaksi prosenttia. Kuopiossa laskua kertyi suurista kaupungeista eniten eli 4,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Hintakehitys eriytyi myös pääkaupunkiseudun sisällä. Vaikka Helsingissä hinnat jatkoivat ripeää nousuaan, niin Espoossa ja Vantaalla kirjattiin laskua runsaat puoli prosenttia vuoden takaisesta.
Helsingissä vanhoista osakeasunnoista maksettiin kolmannella vuosineljänneksellä keskimäärin 4 320 euroa neliöltä. Tampereella keskihinta oli 2 497 euroa, Turussa 2 077 euroa ja Oulussa 1 763 euroa neliöltä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
