Venäjä iski Ukrainan euroviisuedustajan kotikaupunkiin yhtyeen finaaliesityksen aikaan
Ukrainan vastahyökkäyksessä otetaan tärkeitä askelia pikapuoliin, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi.
Ukrainan euroviisuesiintyjä Tvorchi kertoi Venäjän iskusta Instagramissa. Kuva Tvorchin esityksestä on harjoituksista. LEHTIKUVA / AFP.Venäjä on iskenyt Ukrainan euroviisuesiintyjän Tvorchin kotikaupunkiin samoihin aikoihin, kun yhtye esiintyi Liverpoolissa viisufinaalissa. Yhtye kertoo asiasta Instagramissa.
”Ternopil on kotikaupunkimme, jota Venäjä pommitti, kun lauloimme Euroviisu-lavalla teräksisistä sydämistämme, lannistumattomuudestamme ja tahdostamme”, Tvorchi kirjoitti Instagramissa.
Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo Tvorchin julkaisseen Instagramissa myös aiemman päivityksen Ternopiliin kohdistuneista iskuista kymmenisen minuuttia ennen lavalle nousemista.
Aluehallinnon johtajan Volodymyr Trushin mukaan kaksi ihmistä on saanut vammoja iskussa. BBC:n mukaan kaupunkiin olisi isketty ohjuksin.
Ternopilin pormestarin Serhi Nadalin mukaan varastorakennuksia on vaurioitunut iskussa, BBC kertoo.
Iskuja myös Harkovassa
Uutissivusto Kyiv Independent kertoo, että Ternopilissa kuultiin räjähdyksiä ukrainalaismedia Hromadsken toimittajien mukaan illalla puoli yhdentoista aikaan.
Aiemmin illalla isossa osassa Ukrainaa oli Kyiv Independentin mukaan ilmahälytyksiä. Ukrainan presidentin kansliapäällikkö Andri Jermak sanoi myöhemmin, että ilmatilassa oli havaittu venäläiskohteita.
Kiovan alueen sotilashallinto ilmoitti iltayhdentoista jälkeen, että ilmapuolustus on ollut aktiivisena pääkaupunki Kiovassa sekä ympäröivällä alueella.
Kyiv Independentin mukaan Harkovan alueen kuvernööri kertoo iskuja olleen ilmahälytysten aikoihin myös Harkovan alueella.
Ukrainalaismedia Suspilnen mukaan Harkovassa kuultiin räjähdys heti puolenyön jälkeen, kertoo Kyiv Independent. Ilmahälytys aktivoitui alueella puolenyön aikoihin.
Zelenskyi: Vastahyökkäyksessä otetaan tärkeitä askelia pian
Ukrainan vastahyökkäyksessä otetaan tärkeitä askelia pikapuoliin, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi italialaismedian haastattelussa Corriere Della Sera -lehden mukaan.
Häneltä kysyttiin Porta a Porta -keskusteluohjelmassa vastahyökkäyksen ajoituksesta ja tavoitteista. Ukrainalaisjohtaja ei kommentoinut suunnitelmia tai aikatauluja kuitenkaan tarkemmin. Hän painotti, ettei tästä olisi apua Ukrainalle.
Zelenskyi alleviivasi kuitenkin Ukrainan valmistautuvan erittäin perusteellisesti. Hän arvioi tuloksia tulevan ja sanoi Ukrainan uskovan voittoon.
Zelenskyi vieraili lauantaina Roomassa. Italian-vierailullaan hän tapasi muun muassa paavi Franciscuksen ja pääministeri Giorgia Melonin.
Zelenskyi kertoi Twitterissä Suomen aikaa sunnuntaina alkuyöstä saapuneensa vierailulle Saksaan.
Tviitissään hän kertoo olevansa jo Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Hän jatkaa tviittiään listauksella erinäisistä Ukrainaa koskevista aihepiireistä, joihin kuuluvat muun muassa aseet, ilmapuolustus, jälleenrakentaminen, EU, Nato ja turvallisuus.
-----
Lähteenä myös uutistoimisto AFP
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



