Pimeällä syttyvät kynttilät ja ulkotulet - niin syttyy moni talokin
Pimeä vuodenaika lisää rakennuspalojen määrää Suomessa, kerrotaan Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKistä.
Tyhjillään olleet rakennukset paloivat vuoden 2103 lopulla Salon Sokerikadulla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARISPEKin turvallisuuspäällikön Ilpo Leinon mukaan rakennuspalojen määrässä näkyy kasvua erityisesti syksyn ja alkuvuoden aikana, jolloin ihmiset käyttävät paljon esimerkiksi kynttilöitä.
"Nyt kun pimeä kausi on alkamassa, on hyvä muistaa, että kynttiläkin on avotuli. Ei kannata jättää sitä yksin, kun poistutaan huoneesta pidemmäksi aikaa. Muistetaan, että se on siellä ja ettei lähellä ole palavia asioita, kuten kuivakukkia", Leino sanoo.
Tähän mennessä vuotta asuntopaloja on ollut yli 2 000. Sen sijaan tulipalojen kuolemantapauksissa ei Leinon mukaan ole tiettyä vuodenaikaa ylitse muiden.
"Tämä kertoo omalta osaltaan, että palokuolemat ovat satunnaisia eikä niillä ole selkeää syy-yhteyttä minkään muun toiminnan kanssa", sanoo Leino.
Tänä vuonna ihmisiä on kuollut tulipaloissa yhteensä 44.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
