YIT menestyi Venäjällä hyvin mutta kotimaassa huonosti
Rakennusyhtiö YIT menestyi alkuvuonna Venäjän ja Baltian rakentamisessa, mutta kotimaassa kannattavuus heikkeni merkittävästi.
YIT teki 63 miljoonan euron liikevoiton tammi–kesäkuussa. Tulos romahti neljänneksen viimevuotisesta. Omavaraisuus parani hieman.
Keväällä ja alkukesästä yhtiön liikevoitto laski kolmanneksen Suomessa. Kannattavuutta heikensi etenkin toimitilojen rakentaminen. YIT:n liikevaihto jäi nyt kokonaisuutena kymmenesosan vuoden takaisesta. Liikevaihto supistui alle 887 miljoonaan euroon.
Ulkomaan rakentamisessa ja erityisesti Venäjällä kannattavuus parani, kokonaisuutena neljänneksen.
Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoo YIT:n asuntomyynnin sujuvan hyvin Venäjällä. Baltiassa ja itäisessä Keski-Euroopassa myynti parani selvästi.
YIT:n tilauskanta on nyt parantunut viisi prosenttia viime vuoden vastaavasta. Koko vuodelta yhtiö odottaa saman tasoista tulosta kuin viime vuonna.
Kiinteistötekniset palvelut irrotettiin kesäkuussa YIT:stä omaan Caverion-yhtiöön. Uusi yhtiö noteerataan heinäkuun alusta Helsingin pörssissä.
Caverionin kannattavuus näyttää selvästi heikommalta kuin emo-YIT:n, kun luvut lasketaan nyt erikseen.
Liikevoitto putosi Caverionissa peräti 61 prosenttia. Se painui kahdeksaan miljoonaan euroon huhti–kesäkuussa.
Caverionin liikevoitoksi lasketaan 1,2 prosenttia toisella vuosineljänneksellä. YIT:llä se oli vastaavasti 7,4 prosenttia.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
