päivän kysymys Mitä löytyykirjastonyllätys-kassista?
Tampereen pääkirjastosta saa lainata nykyisin myös yllätyskasseja.
Mistä yllätyskasseissa on kyse, erikoiskirjastonhoitaja Mikko Salonen Tampereen pääkirjasto Metsosta?
Yllätyskassi sisältää monipuolista aineistoa jostakin aihepiiristä. Sen avulla lainaaja voi tutustua aineistoon, jota ei ehkä tiennyt olevan olemassakaan.
Miten kassit tulivat käyttöön?
Yllätyskassit saivat alkunsa viime syksynä tehdystä projektista. Kassit saatiin käyttöön marraskuussa ja projekti päättyi vuoden lopussa. Palaute oli niin hyvää, että päätimme ottaa kassit uudelleen käyttöön Lainan päivänä 8.2.
Onko vastaavaa palvelua tarjolla muualla?
Muutamat Tampereen aluekirjastot aloittivat myös yllätyskassien käytön Lainan päivänä. Kasseja on Tampereella nyt runsaat sata. Ehkä toiminta leviää muillekin paikkakunnille, miksi ei?
Minkälaisia yllätyskasseja on tarjolla?
Sisältö on usein yhdistelmä esimerkiksi romaaneja, runoja, musiikkia ja elokuvaa. Aihe voi olla esimerkiksi kotimainen kansanmusiikki, Intia, vasenkätisyys, Barack Obaman Ipod tai arjen anarkiaa lapsille.
Kuka kokoaa kassit?
Kaikki kirjaston työntekijät osallistuvat. Kassien kokoamisessa saa käyttää ammattitaitoa uudella tavalla. Alan osaajilla on paljon hyödyllistä taustatietoa. Parasta tässä on päästä yhdistelemään erilaisia aineistoja.
Minkälaisia lainaajia kasseilla on?
Aiheista päätellen kaikenlaisia. Yksi toive on tavoittaa kassien avulla myös uusia asiakkaita. Kaupungilla liikkuvat iloisen näköiset kassit toimivat liikkuvina mainoksina kirjastolle.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
