Hallitus haluaa myydä Vapoa ja Nestettä
Hallitus antaa esityksen vähimmäisomistusrajojen muuttamisesta eduskunnalle keskiviikkona.
Hallituksen ehdotuksessa valtion omistusraja Nesteestä ja Vaposta laskisi kolmannekseen nykyisestä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAHallitus esittää eduskunnalle, että valtion vähimmäisomistusrajaa lasketaan Nesteessä ja Vapossa nykyisestä 50,1 prosentista 33,4 prosenttiin. Tällä hetkellä valtio omistaa molemmista yhtiöistä 50,1 prosenttia.
Omistusrajan muutos antaisi hallitukselle mahdollisuuden siirtää 33,4 prosentin ylittävät omistusosuudet Valtion kehitysyhtiö Vakeen.
Hallitus on aiemmin linjannut, että valtion täysin omistaman Vaken tehtävänä on saada "valtion yhtiöihin sijoittama pääoma kiertämään nykyistä aktiivisemmin".
– Kehitysyhtiö voi tehdä sijoituksia sellaiseen yritystoimintaan, joka katsotaan elinkeinorakenteen uudistamisen ja muun yhteiskunnan kokonaiskehityksen kannalta tärkeäksi, linjasi valtioneuvosto toimiohjeessaan viime joulukuussa.
Dokumentin mukaan kehitysyhtiön tehtävänä on tarjota valtion omistamille yhtiöille "luonnollinen kehityspolku yhtiöiden uusiutumiseksi ja omistusrakenteen kehittämiseksi".
Hallitus antaa esityksen vähimmäisomistusrajojen muuttamisesta eduskunnalle keskiviikkona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
