Marttila: Vihreät elinkeinot ansaitsevat hyvän hallinnon
Marttila korosti liittokokouksen asiakirjojen esittelyssä vihreiden elinkeinojen merkitystä.Puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan MTK:n haasteena on nyt kadonneen markkinavoiman metsästys. Alkutuottajan osuus ruuan hinnasta on pienentynyt jo vuosia. Tämä tekee maataloudesta kannattamatonta.
”Tuottavuudessa emme pärjää, joten meidän on erikoistuttava”, Marttila kehotti. Hän kannustaa tuottajia avoimeen vuorovaikutukseen kuluttajien kanssa.
”Kuluttajat ovat suomalaisen maaseudun valjastamaton voimavara.”
Pienen yrittäjän on Marttilan mielestä tukeuduttava joukkovoimaan. Hän pitää suomalaista osuustoimintaa kilpailuvalttina.
Toiseksi maaseudun menestysvaltiksi Marttila nosti ulkomaankaupan ja kansainvälistymisen.
”Suomi on käymässä liian pieneksi suomalaiselle maaseudulle.” Kotimainen kysyntä on rajallista ja siksi katse on suunnattava entistä vahvemmin maailmalle.
Metsänhoitoyhdistykset
tärkeitä
Metsäjohtaja Juha Hakkaraisen mukaan metsänhoitoyhdistykset ovat tärkeä osa MTK:ta. Yhdistys on metsänomistajan lähin edunvalvoja ja palveluiden tuottaja.
Metsänhoitomaksun muuttuessa vapaaehtoiseksi Hakkarainen korostaa MTK:n ja metsänhoitoyhdistysten yhteistyön tiivistämistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


