Katteiden kasvu vei Yaran huipputulokseen
Lannoitteiden tekeminen kannatti viime vuonna. Vaikka menekki hiipui, huimasti kohonneet katteet takasivat Yaralle ja muille lannoiteyhtiöille muhkeat voitot.
Norjalainen lannoitejätti Yara julkaisi tiistaina viime vuoden viimeisen neljänneksen ja samalla koko vuoden tuloksensa. Liikevaihto kasvoi viime vuonna liki neljänneksen yli 10 miljardiin euroon.
Myös tulosta kertyi ennätyksellisesti. Nettovoitto koheni yli kolmanneksen 1,6 miljardiin euroon. Edes lannoitemarkkinoiden hulluna vuonna 2007 ei ylletty samaan.
Pääjohtaja Jørgen Ole Haslestad Yaralta toteaa konsernin tehneen vahvan neljännen vuosineljänneksen ja myös koko vuoden tuloksen. Marginaalit paranivat merkittävästi, mikä enemmän kuin kompensoi lannoitteiden kysynnän laskua. Tilinpäätöslukujen mukaan NPK-lannoitteiden marginaalit kasvoivat peräti 50 prosenttia edellisvuodesta.
Menekki notkahti etenkin Euroopassa, jossa viimeisen vuosineljännekset toimitukset kutistuivat 18 prosenttia edellisvuodesta. Koko vuoden toimitukset kutistuivat neljä prosenttia.
Pohjoisen pallonpuoliskon lannoiteasiakkaat olivat viime vuoden lopussa haluttomia hankkimaan lannoitteita kevättä varten, mikä leikkasi viimeisen vuosineljänneksen toimituksia, Haslestad toteaa.
Pääjohtajan mukaan viljan hinnat ja tilojen talous ovat kuitenkin säilyneet terveinä. Lannoitetoimitusten pitää elpyä, jotta voidaan välttää maailman viljavarastojen kääntyminen laskuun.
Lannoitteita alkoi kertyä Euroopassa välittäjien varastoihin viime vuoden lopulla ja vuoden vaihteen typpivarastot olivat suurimmat neljään vuoteen.
Tulostiedotteen mukaan markkinat ovat alkaneet elpyä alkuvuonna ja maatilojen tulos ennakoi normaalia typpilannoitteiden kulutusta keväällä pohjoisella pallonpuoliskolla.
Euroopassa lannoitteiden toimitukset saattavat silti jäädä viime satokautta pienemmiksi hiljaisen viime vuoden lopun takia.
Tämän vuoden näkymiä Yara luonnehtii lupaaviksi. Viljan hinnan odotetaan säilyvän vahvana, mikä ylläpitää lannoitteiden kysyntää. Energian hintakin saattaa kääntyä kesällä laskuun.
Markkinoiden muutoksiin herkästi reagoiva urea oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä keskimäärin neljänneksen kalliimpaa kuin vuotta aiemmin.
Joulukuussa urean hinta sukelsi, mutta toipui nopeasti. Kiinan vetäytyminen markkinoilta tukee hintoja.
Intia vähensi loppusyksyllä fosforin ja kalin ostoja, mikä vahingoitti maailmanlaajuisia markkinoita ja tuotantoa yritettiin sopeuttaa uuteen tilanteeseen.
Yara toimitti viime vuonna 19,5 miljardia kiloa lannoitteita, kun vuotta aiemmin meni 20,3 miljardia. Tonnit jakautuvat neljään lähes yhtä suureen osaan: nitraatteihin, ureaan, NPK-lannoitteisiin ja muihin kuten nestetyppeen.
Eurooppaan jää noin puolet Yaran toimittamista lannoitteista. Muu maailma oli pikkuisen isompi viime vuonna, kun vuotta aikaisemmin puntit olivat toisin päin.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
