HEVOSELÄMÄÄ Kolme hevosta
Elämässäni on ollut kolme hevosta. Ei mitään nimekkäitä ravureita vaan työjuhtia. Oikeastaan olen ajellut useammallakin hevosella, mutta Helka, Kapu ja Janne ovat olleet tärkeimmät. Muut kävivät vain vähän aikaa ajettavina.
Helka oli syntymäkotini hevonen Karjalassa ennen talvisotaa. Kapu oli hevosemme jatkosodan aikana ja toisella evakkomatkalla. Janne taas oli uuden kotini hevonen Varsinais-Suomessa, kun elämää aloitettiin tyhjästä. Sen kanssa tein yhteistyötä peräti 20 vuotta.
Helka oli tullut isälleni Antille ja äidilleni Katrille heidän ostettuaan äitini kotitalon perikunnalta 1928, vuotta ennen syntymääni.
Helka oli vankka ja rauhallinen tamma. Se oli keskikokoinen ja tummanrautias. Lapsiin se suhtautui ymmärtävästi, joten pääsimme jo kouluiän kynnyksellä veljeni Aarnen kanssa ratsastamaan sillä. Helka meni tottelevaisesti pellon sarkaojaan seisomaan niin, että pääsimme kapuamaan sen selkään.
Talvisodan aikana meidän poikien piti opetella hevosmiehiksi, koska isä joutui sotaan. Hevostyöt, heinien ja polttopuiden ajaminen, oli meidän työtämme.
Samoin ajoimme päivittäin veden karjalle. Vesi haettiin lähteestä noin puolen kilometrin päästä. Helka oli oppinut käytännön hyvin, sillä menomatkalla se tyhjän tynnörin kanssa hölkkäsi omaa tahtiaan, mutta veti kuormaa takaisin kävelyvauhtia.
Talvisodan pakkorauhan jälkeen jouduimme lähtemään evakkoon, ja määränpääksemme annettiin Keuruu. Siellä jouduimme myymään hevoset, koska meillä ei ollut mahdollisuutta niitä pitää, ja isä oli edelleen sotareissulla.
Palattuamme Kurkijoelle keväällä 1942 osti isä hevosen, jonka nimi oli Kapu. Tämä ruuna oli keski-ikäinen ja -kokoinen sekä väriltään vaaleahko. Hevonen oli ihan käypä, rauhallinen muttei laiska. Se sopi hyvin meidän poikien ajettavaksi.
Kesän 1944 työt sujuivat suunnitellusti syksyyn saakka, vaikka kesäkuun lopulla alkanut Kannaksen suurhyökkäys herätti pelkoja tulevaisuuden suhteen.
Syyskuun alussa solmitun välirauhan jälkeen annettiinkin kymmenisen päivää aikaa jättää kotiseutu. Isä joutui jälleen sotaan, ja vanhempi veljeni määrättiin IS-joukkoihin.
Äitini kanssa lähdimme syyskuun 20. päivän tienoilla evakkotaipaleelle hevosen kanssa. Määräasemaksi oli annettu Ylistaro Pohjanmaalla. Hevoskyytiä jatkoimme Pieksämäelle, missä odotimme rautatiekuljetusta pari päivää. Sitten alkoi usean vuorokauden junamatka Ylistaroon. Evakkovaunut eivät olleet rautatiekuljetuksissa etusijalla, joten ne seisoivat usein tuntikausia asemilla.
Aikanaan pääsimme Ylistaron Untamalan kylään, missä veljeni jo odotti. Isäkin tuli parin viikon kuluttua. Hevonen oli myytävä, koska sillä ei ollut tuolloin käyttöä. Kapun myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tietoa.
Vuoden 1947 alussa vanhemmilleni nimitettiin mh-tila Mellilästä. Isäni osti Janne-hevosen eräältä tutulta. Se oli tuolloin neljän vanha ruuna.
Jannen kanssa päästiin metsäajoihin jo talven aikana. Seuraavana kesänä rakennettiin pieni mökki asunnoksi ja eläimille karjasuoja tilalla olevan ladon yhteyteen.
Janne oli punarautias läsipää ja hyvärakenteinen työhevonen. Se oli myös jaloistaan nopea. Kuormaa se veti hyvin.
Janne oli myös sopuisa hevonen ja suhtautui hyvin lapsiin.
Muistan kuinka poikani Jukka kerran alta kouluikäisenä halusi hakea Jannen pellolta pihaan. Janne oli tottunut siihen, että Jukka talutti sen ojaan ja pääsi sitten paremmin hyppäämään selkään. Näin nytkin.
Ratsaille päästyään poika hoputti hevosta juoksuun ja vähitellen laukalle.
Sitten kuului kova parahdus ja ehdin huomata pojan pudonneen ratsailta. Lähdin katsomaan kävikö pahasti, mutta en ehtinyt kun muutaman metrin, kun näin, että Janne oli taas ojassa ja Jukka kapuamassa takaisin selkään.
Vähitellen peltopinta-ala kasvoi ja työt koneellistuivat. Kesäiset hevostyöt jäivät vähiin ja hevonen lopulta tarpeettomaksi.
Jannella oli ikää jo 24 vuotta, joten en halunnut enää myydä sitä maailmalle. Se talutettiin lopulta raskain sydämin LSO:n korkealaitaiseen autoon.
ARVI HEINONEN
Loimaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
