EK: Elinkeinoelämän talousnäkymät jatkavat elpymistään
Niin teollisuudessa, rakentamisessa kuin palveluiden aloillakin tilanne on tällä hetkellä jonkin verran keskimääräistä parempi.
Suurten yritysten liikevaihto kasvoi tammi–kesäkuussa 6,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIElinkeinoelämän suhdanteet jatkavat elpymistään, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) tuoreessa suhdannekatsauksessaan. Niin teollisuudessa, rakentamisessa kuin palveluiden aloillakin tilanne on tällä hetkellä jonkin verran keskimääräistä parempi.
Aiemmin Tilastokeskus kertoi, että Suomessa toimivien suurten yritysten liikevaihto on jatkanut kasvuaan yli kuuden prosentin vauhdissa tänä vuonna verrattuna vuoden takaiseen.
EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila sanoo, että yritysten omat kasvuodotukset ovat ylittyneet.
"Yleiskuva on melko hyvä, ja suhdanteet lähtivät kasvuun jo viime vuoden lopulla. Vauhti on yllättänyt", Urrila sanoo.
EK:n mukaan yritysten taloudellisen kehityksen näkymät loppuvuodelle ovat pysyneet melko hyvinä. Suhdanteiden odotetaankin paranevan loppuvuonna. EK:n mukaan maailmantalouden kasvu jatkuu. Yhdysvaltojen nousukausi on jatkunut jo pitkään ja Euroopankin kasvu on nopeutunut.
Teollisuudessa odotetaan, että tuotanto ja uudet tilaukset kasvavat kohtalaisesti loppuvuonna. Henkilöstömäärien ei odoteta muuttuvan. Vaisu kysyntä ei ole enää yhtä usean yrityksen ongelma kuin aiemmin. Teollisuudesta kuului kuitenkin viesti, että työvoimasta ja kapasiteetista on aiempaa enemmän pulaa. Kyselyyn vastanneista teollisuuden edustajista peräti 86 prosenttia kertoi, että kapasiteetti on jo kokonaan käytössä.
Rakennusalalla kapasiteetti on lähes täysin käytössä, kyselystä selviää. Nykytilannetta kuvataan alalla keskimääräistä paremmaksi. Rekrytointivaikeudet ovat lisääntyneet. Tuotannon nopean kasvun odotetaan hidastuvan pikkuhiljaa.
Palveluiden aloilla on ilmassa odotettua suhdanteiden viriämistä. Vaikka työvoimatarpeen ei odotetakaan kasvavan hurjaa vauhtia, elpyminen on jatkanut etenemistään ja nykytilannetta kuvataan hieman keskimääräistä vahvemmaksi. Kehityksen ennustetaan olevan myönteinen vastakin, sillä yli 70 prosenttia vastaajista arvioi, että suhdannekehitys jatkuu vakaana.
EK:n suhdannekehitystiedusteluun vastasi heinäkuussa 1 171 yritystä, jotka työllistävät Suomessa noin 250 000 ihmistä. Katsaus julkaistaan neljä kertaa vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
