Ehdotus ilmastolaistalausuntokierrokselle
Ympäristöministeriö lähetti tiistaina lausuntokierrokselle ehdotuksen uudesta ilmastolaista.
Lain tarkoitus on lisätä ilmastopolitiikan suunnitelmallisuutta ja ennakoitavuutta sekä varmistaa, että päästöjä vähennetään mahdollisimman kustannustehokkaasti, ministeriö kertoo tiedotteessa.
Ehdotukseen on kirjattu Suomen pitkän aikavälin päästövähennystavoitteeksi vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Laki kattaisi vain päästökaupan ulkopuoliset päästöt eli muun muassa maatalouden, liikenteen ja asumisen. Tavoite ja sen seuranta koskisi kaikkia päästöjä.
Ministeriön mukaan ilmastolaki koskettaisi ainoastaan valtionhallintoa eikä asettaisi uusia velvoitteita päästöjen vähentämiseksi yrityksille tai muille toimijoille.
Ympäristöministeriön asettama työryhmä ei ollut yksimielinen ehdotuksessaan. Ehdotuksesta voi antaa lausuntoja 11. maaliskuuta 2014 saakka.
MTK on arvostellut ilmastolakia turhana ja byrokraattisena. Järjestön mielestä päästökauppasektoria eli lähinnä teollisuutta ei olisi pitänyt jättää tarkastelun ulkopuolelle.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
